Kalle Kinnusen elokuvablogi.

500 miljoonan verostaan huolimatta Yle sulkee ovia dokumenteilta

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 12.7.2012 04:00

500 miljoonan euron vuosibudjetista huolimatta Ylen johto ajaa alas dokumenttielokuvien kansainvälistä yhteistuotantoa ja Suomen mainetta laadukkaiden dokumenttielokuvien maana. TV-maailma-lehden Yle-artikkelissa on lyhyesti asiasta, ja tässä blogimerkinnässä lisää.

Vuosien ajan olen elokuvafestivaaleilla dokumenttien tekijöiden kanssa keskustellessani voinut johdatella puheen asiaan, jota pidän kansallisena ylpeydenaiheena. Sen lisäksi, että Suomessa tehdään erinomaisia dokumentteja, on Yle osatuottanut erittäin hyvin valittuja kansainvälisiä tuotantoja ja näin saanut niin paitsi varhaisen esitysoikeuden, myös osaltaan mahdollistanut kyseisen dokumentin tekemisen.

Nyt Ykkösdokumentti- ja Dokumenttiprojekti-ohjelmapaikat on yhdistetty. Ei tarvitse olla matikkanero ymmärtääkseen, että näin esitettävien dokumenttiohjelmien kokonaismäärä vähenee.

Ylen televisiopäällikkö Riitta Pihlajamäki kertoi TV-maailmalle tekemässä haastattelussani, että se, mistä eniten karsitaan on kansainväliset yhteistuotannot.

Lyhykäinen juttu löytyy linkin takaa: Dokumenttien laiha kohtalo. Se on osa suurempaa juttua Ylen haasteista.

Jo tällä hetkellä Ylen Dokumenttiprojekti -nettisivuilla linkki ”tuleviin kansainvälisiin hankintoihin” vie kuvaavasti (tosin ilmeisesti vahingossa) tyhjälle sivulle.

Sitä ennen sivulla lukee:

”Olennainen osa kansainvälistä hankintaa ovat ennakko-ostot, jolloin Dokumenttiprojekti lähtee mukaan elokuvan toteutukseen jo varhaisessa vaiheessa turvaten näin elokuvan kitkattoman hankinnan esitettäväksi Ylellä sekä osallistuen elokuvan toteuttamisprosessiin mm. esittämällä näkemyksensä elokuvan raakaleikatuista versioista.”

Näitä ovat olleet esimerkiksi Alex Gibneyn Oscar-palkittu Taksi pimeyteen (Taxi to the Dark Side), Hubert Sauperin tyrmäävä Darwinin painajainen (Darwin’s Nightmare) sekä amerikkalaista sotateollisuutta (myös itse sodan teollisuutena sisältävä military industrial complex -käsite) upeasti avaava Miksi me sodimme (Why We Fight), jonka ohjasi Eugene Jarecki.

Pihlajamäki antoi ymmärtää, että se aika on nyt ohi ja puhui ”lillukanvarsien karsimisesta”.

Joku voisi ajatella, että parhaiden dokkarien ostaminen jälkikäteen on fiksumpaa kuin yhteistuottaminen. Asia ei ole yksinkertainen. Oscar-nosteessa jo oleva ja maailmalla elokuvateattereissakin menestynyt eli poikkeuksellisen vetävä dokumentti on siinä vaiheessa yleensä liian kallis Ylen hankittavaksi. Sijoittamalla lupaavaan hankkeeseen varhaisessa vaiheessa sen paitsi saa halvemmalla, takaa myös sen tekemisen – on selvää, että eurooppalaisten yleisradioiden ennakko-ostot ovat jatkuvasti ratkaisevassa asemassa, kun huippudokkaria lähdetään kehittämään ajatusta pidemmälle.

Joka tapauksessa myös valmiiden huippudokumenttien ostaminen on vähentynyt siitä asti, kun Dokumenttiprojektin ja Ykkösdokumentin paikkojen yhdistäminen oli tiedossa.

”Emme ole edes yrittäneet ostaa esimerkiksi Errol Morrisin uusinta Tabloidia, Werner Herzogin Cave-elokuvaa tai Charles Fergusonin Oscar-palkittua Inside Jobia, koska varastossa on niin paljon kamaa, että niille ei ole tiedossa ohjelma-aikaa”, Dokumenttiprojektia pitkään luotsannut Iikka Vehkalahti kertoi Helsingin Sanomille vuosi sitten. (Inside Job eli Sisäpiirin homma sentään nähtiin viime marraskuussa.)

Haastattelussa Pihlajamäki sanoi myös, että eiväthän kaupalliset kanavatkaan ole kiinnostuneista muista dokkareista kuin Michael Mooresta.

Juu ei, mutta ei kai kyse olekaan siitä, että Ylelle riittää mikä tahansa, mikä on edes hitusen kaupallisten kilpailijoiden vastaavaa antia parempaa?

Tosiasia, että kaupalliset kanavat eivät dokkareita juuri näytä, ei ole perustelu sille, että Yle voi alentaa dokkaribudjettejaan. On tietysti hyvä, että kotimainen dokumenttituotanto on etusijalla, mutta sitäkin on karsittu rahoituskriisin aikana.

Ylen sisällä on kansainvälisten dokkarien tuotannon ja ostamisen huippuosaajia. On karmeaa, jos käy kuten Pihlajamäki sanoi, että kansainvälisen dokumenttihankinnan painotus on tästä lähin tiede-, luonto- ja historiadokumenteissa. Ne ovat tietenkin tärkeä osa tarjontaa, mutta lähes aina formaattikamaa, tunnin ohjelmapaikkaan räätälöityjä tunnin tietoiskuja jostain asiasta. Sellainen ei ole dokumenttielokuvaa.

Raskaan sarjan dokumenttielokuvat – esimerkiksi nuo mainitut Dokumenttiprojektin osatuotannot – ovat elämyksellisiä, parhaimmillaan unohtumattomia tarinoita todellisuudesta.

Ne avaavat ja selittävät maailmaa ajankohtaisesti ja vahvalla näkökulmalla.

Toisin sanoen ne ovat parasta, mihin voin kuvitella julkisen palvelun rahaa ja ohjelmapaikkoja käytettävän.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Jos dokumenttien määrä laskee, se on samalla YLE:n ohjelmatarjonnan laadullisen tason lasku.
Alkaako YLE heti väärinkäyttämään saamaansa veroautomaattia, ja menee sieltä, missä aita on matalin?
Koko TV tympii suunnattomasti jo nyt, kun tuutin täydeltä tulee amerikkalaisen formaatin kokki-, reality-, sitcom-huuhaata ja hömppää, ja nyt YLE alkaa ilmeisesti sitä lisäämään.
YLE-vero taisi olla paha virhe, ja YLE:stä tulee helppoheikki ja hengetön kuin valtion kirkko, kun rahaa kilahtaa kirstuun automaattisesti.

Yleä pitäisi karsia raskaalla kädellä ja keskittyä ns. arvoaiheisiin. Kaupalliset radiokanavat keskittyköön hömppään ja Yle asiaan.

Kolumni on erittäin valaiseva ja oikeaanosunut kuvaus nyky-YLEstä laajemminkin. YLE:lle on koko eduskunnan voimin taattu maksuautomaatti indeksisidonnaisuuksineen verotusoikeuden kautta. Oikeuden myöntäneet eivät kuitenkaan mitenkään ole asettaneet ehtoja tälle ainutlaatuiselle järjestelmälle. Akateemisen tutkimuksen kautta on todettu, että tv-kanavat (YLE mukaanlukien) esittävät ohjelmatarjonnassaan puolet uusintoja eli myydät käytettyä tavaraa täydellä hinnalla. Siihen pystyy harva kauppiaskaan.

Rahoitusmäärän kasvu YLE:lle on taattu kustannustason nousua vastaavaksi, joka tarkoittaa, että vero nousee vuosittain ainakin virallisen inflaation verran. On oikeastaan pakko kysyä millaiset ihmiset ovat tämän järjestelmän mahdollistaneet. Demareiden uusi kaikkien alojen erikoiasiantuntija ministeri Krista Kiuru on ollut hyvin hiljaa YLE:n toimista mm dokumenttiohjelmien karsimisen osalta. Ei hän myöskään ole hehkuttanut indeksiautomaattia, joka on veroon kytketty. YLE:n saatua carte-blanchen toiminnalleen, lienee ilmeistä, että karsimisia tulemme näkemään jatkossakin. Kiinostaisi kuitenkin mihin nämä 500 miljoonaa euroa menevät. Suomen puolustukseen käytetään vaajaat kolme miljardia tällä hetkellä ja summa tulee pienenemään säästöjen kautta. Entä tämä puoli miljardia, joka tunnutaan käyttävän uusintojen esittämiseen ja mm dokumenttituotannon supistamiseen. Kuka siis korjaa potin ? Krista Kiuru voisi vastata kysymykseen.

Tämä on huonoakin huonompi asia. Miltään muulta kanavalta ei tule laadukkaita dokumentteja.
Ylen epätoivoinen yritys saada nuoria katsojia taitaa karkottaa nekin, jotka vielä ylen kanavia ovat seuranneet.

Noilla ns. ”dokumenteillä,” vai tulisiko sanoa ”dokumänteillä,” on yleensä se yheinen vika, että ne perustuvat jossakin määrin, tai usein liikaa, ns. keskivertokatsojan tietämättömyyteen, joka sinänsä voi olla legitiimstä, tavanmukaista. Sillä on kuitenkin oma kulttuuripohjansa, tietämäättömyys muista kulttuureista tai oman yhteiskunnan erikoisaloista.

Jotenkin tyypillinen juttu alalla oli tuon Michael Mooren dokumäntti öljy- eli arabimaisen taloudellisesta roolista USA:ssa, joka rakentui siihen, että ne sijoitivat USA:n osakkeisiin suuria öljytulojaan. Tämä oli tietenkin reaalisesti USA:n eduissa, tuki sen maksutasetta. Ei sen itsenäisyys ollut uhattu sen vuoksi, että nuo miljardit nousivat useaan prosenttiin sen osakemarkkinoista. Mutta dramaattistahan se oli, jos ei asioista mitään tiennyt eikä ymmärtänyt.

Suomella on omat syynsä pitää silmällä dokumentteja omista olosuhteistaan. Niitä ei ole sotien jälkeen koskaan vielä todella selvitetty. Eli hiljaisuudet olivat aikoinaan hiukan liiallisia, kun ne perustuivan ajatukseen, etteivät mm. Yya-asetelmat tai NL koskaan muutu. Jos tähän halutaan muutos, tai journalistinen korjaus, Ylen tulisi todella itsenäistyä ammatillisesti. Ja sen jälkeen hankkia tosi kompetensseja; siis muita kuin kykyä suojella mm. Supon lähteitä, kun ne diskreditoivat kansalaisia, jotka – yksinkertaisesti – tietävät liikaa.

Jos Suomen ns. ”tasavalta” haluaa koskaan olla muuta kuin yksi EU:n huonoista piloista, se tarvitsisi nimenomaan ”kansalaisia,” jotka tietävät jostakin jotakin, vaikka se uhkaisi ”valtion turvallisuutta.” Eli tuo riski tulisi vähitellen hyväksyä, vaikka hinta voisi alkuun olla aika korkea ns. poliittisten maineiden tasolla. Tähän tavittaisiin mm. Ylen dokuMENTTIosastoa.

Välillä herää kysymys mihin ihmeeseen YLE:ä enää tarvitaan ?

Kaupalliset kanavat tuottavat samaa tavaraa kilpailukykyiseen hintaan, neuvostoliiton elävä museo YLE saa aikaan lähinnä massiiviset hallintokulut.
YLE on jo vuosikymmeniä sitten menettänyt uskottavuutensa valtakunnan laadukkaana tiedonjakajana ja laatuviihteen jakelijana, ollen enää vain mediatalo kilpailijoidensa joukossa tarjoamassa samaa tavaraa, aidanalituksen SE-ennätyksen ikuista siirtämistä alemmaksi ja alemmaksi.

Onko YLE siis enää muistomerkki suomistoliiton vuosikymmenistä, kallis museo.

Tämä sosialistivero jurppii meikäläistä oikein…

Vaikka haluaisinkin katsella Lapatossu seikkailee-elokuvan uusinnanuusinnan uusintaa, mitään mahdollisuutta ei siihen ole. Ei näy tämä propagandamylly 8000 kilometrin päähän.
Mutta ei muuta kuin makselepa poekkeen. 140 euroa, kitoos!

Liikuttavimman perustelun tälle rosvoverolle luin Taloussanomien kommenttipalstalta.

’On hyvä että työläisilläkin on oma kanavansa ettei tarvitse niitä mainoksia katsella kun rehellisellä työläisillä ei kuitenkaan ole varaa niihin mainosten tavaroihin.’

Silviisii!

Olisi mielenkiintoista saada selville perusteet joilla ahvenanmaalaiset tästä verosta vapautettiin.
Onko se taas sitä Halosen mantran sovellutusta että mitä meistä muualla ajatellaan.

Kuitenkin oikeudenmukaista olisi ollut joko pre paid-kortti tai sitten jonkinlainen laite millä estetään YLE:n ohjelmien katselu ellei halua turhasta maksella.
Mutta sehän ei sossuille sopinut.
Kotonani on kaapeli-TV, 90 kanavaa, 24/7. Vuosimaksu on noin 75 euroa. Lisäksi on satelliitti-TV, 130 kanavaa,. Systeemi on ilmainen, asennusfirma käy vielä päivittämässä kanavat parin vuoden välein.

Ja sitten joudun maksamaan sosialismin levityksestä…

Olen suu mutrussa jopa Timo Soinille. Olisi edes muodon vuoksi pannut hanttiin tälle Rakkauden Puolueen turpiinhuitaisulle.
Mitä hyvää YLE Soinille on koskaan antanut? Mikäli ymmärrän, sekä eduskunta- että pressanvaalien aikaan YLE mätki Soinia kuin laihialaisessa siantapossa konsanaan.
Potkitaan otus turvoksiin ennen lahtausta että saadaan enemmän lihaa.

Mutta nythän demarit pistävät haisemaan kun pääsivät takinkäännöillään sinne ministeriauton takapenkille.

’Pitäisikö meidän, sosialistien, ryhtyä kilpailemaan kaupallisten kanavien kanssa. Se ei todellakaan kuulu meidän aatemaailmaamme. Kun me, sosialistit, jotain haluamme, me vain otamme sen!’

Toivottavasti samanlaisen trossauksen kohteeksi joutuneet muistavat minkä puolueen toimesta tämä rosvous toteutui. Ehkä seuraavissa vaaleissa edes joku muistaa…

Ehkä toivon liikoja. Sosialistin pää on umpiluuta, ei sinne mikään järkevä uppoa!