Renny Harlin, Sampo Terho ja miljardin dollarin jutut
Viime viikon alussa Renny Harlin ärähti. Se kuulosti Suomessa vähän kummalliselta, koska meidän näkökulmastamme entinen kultapoika on kadonnut jonnekin kansainvälisten miljonäärien välitilaan: ei Renska enää Hollywood-leffoja ainakaan tee.
Kun Harlin siis ilmoitti julkisuuteen Rita Tainolan kautta, ettei hän osallistu ministeri Sampo Terhon Kiinan-delegaation ohjelmaan, meillä ääni oli kuin dinosauruksen etäistä karjuntaa.
Harlinin nykyaseman tunnettuutta (eli sen puutetta) Suomessa kuvaa Helsingin Sanomien jutun otsikko ”Renny Harlin ei lähde Sampo Terhon mukana Kiinaan”. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että Harlin lähtisi Kiinaan. Hän on asunut siellä jo vuosia.
Yhtään liioittelematta Harlin on tällä hetkellä Kiinassa työskentelevien Hollywood-taustaisen ohjaajien ykkönen. Hän tekee kalliimpia elokuvia kuin aikoihin, ja hänen uudesta urastaan ovat kirjoittaneet – innostuneesti! – paitsi alan bisneslehdet, myös Wall Street Journal. Seuraavaksi hän ohjaa toimintaseikkailun Operation Somalia, joka on jatkoa suosituille ja propagandistisille sotilasseikkailuille, ja jälkituotannossa on kaksi Harlinin ohjaamaa elokuvaa, trilleri Bodies at Rest ja fantasiaseikkailu Legend of the Ancient Sword, jonka tuotti Alibaba.
Todennäköisesti hänen palkkionsa ovat nousseet hyvin lähelle tasoa, jonka hän saavutti Yhdysvalloissa 1990-luvun alussa yhtenä koko viihde-elokuvabisneksen ykkösohjaajanimistä. Itse elokuvien budjetit eivät ole olleet julkisia, mutta tuotannot ovat samaa mittakaavaa kuin Hollywoodin isommat leffat – sata miljoonaa dollaria ei ole Kiinassa iso raha.
Kiinan elokuvabisnes kasvaa koko ajan. Vaikka kasvussa on ollut yskähtelyä, alkuvuonna 2018 Kiina oli markkina-alueena jo koko maailman elokuvateatteribisneksen ykkönen. Se oli ennenkuulumatonta, mutta odotettua. (Asiaan toki vaikuttaa, että Kiinassa alkuvuosi on suurin sesonki ja Yhdysvalloissa vuoden hiljaisinta aikaa leffateattereissa.)
Menestys perustuu nimenomaan paikalliseen, sisällöltään hyvin kevyeen tuotantoon, joka puolestaan ei hirveästi leviä Aasian ulkopuolelle. Yksittäiset elokuvat voivat jo tavoitella miljardin dollarin lipunmyyntiä yksinomaan Kiinan markkinoilla, ja sekä The Legend of the Ancient Sword että Operation Somalia kuuluvat oletettuihin lähiaikojen hyperhitteihin.
Isojen tuotantojen aikaa on kestänyt Kiinassa vasta alle kymmenen vuotta. Ohjaajiksi on värvätty kokeneita tekijöitä Hongkongin elokuvateollisuudesta sekä Hollywoodista. Parhaiten pärjäävät ne, jotka osaavat sopeutua, keskittyvät kuviin ja hallitsevat ison koneiston. Kielimuuria ei ilmeisesti tarvitse ylittää, sen aiheuttamia hankaluuksia pitää vain kestää. Suomi on ollut poikkeuksellisella tavalla edustettuna kiinalaiskentässä jo nyt, sillä myös Timo Vuorensola tekee siellä Iron Sky: The Arkia. Sen budjetti (noin 25 miljoonaa euroa) on samaa luokkaa kuin Suomen elokuvasäätiön koko vuoden tuet pitkille elokuville.
Kun Harlin boikotoi yhteistuotantosopimuksia (ja tekijäkontakteja) tavoittelevaa delegaatiota, kyseessä oli siis todella iso asia. Kiinassa on enemmän irrallista ja yllättävällä tavalla käyttäytyvää tuotantorahaa kuin missään muualla. Delegaation toimintaa esimerkiksi televisioitiin Kiinassa maan suurimmalla elokuvakanavalla, kertoi Suomen Peking-suurlähetystö Facebook-sivullaan.
Harlinin MTV:lle Terhosta antama kommentti ”en näe, että hän elokuvan tekemisestä ymmärtää paljoakaan tai tukee heitä oikealla tavalla. Tietenkin kaikkia niitä pitää tukea, joita on kaltoin kohdeltu. Se ei kuitenkaan ole kulttuuriministerin tehtävä ryhtyä tuomariksi ja pyöveliksi. Tämä minun puheenvuoro ei ole Akun puolesta vaan kulttuurin ja elokuvan puolesta” herättää toki enemmänkin kysymyksiä, mutta keskitytään nyt delegaatioboikottiin. Miksi, ja miksi juuri nyt? Vastauksia voi olla useita.
Jotenkin on vaikea kuvitella, että Harlin olisi painokkaasti asettunut Aku Louhimiehen taakse, koska eiväthän Harlinia ole suomalaisen elokuvakentän yksittäiset ihmiset kiinnostaneet enää aikoihin. Vaikka hän olisi Louhimiehen kaveri, tuskin hän sitä silti julistaisi tällä painoarvolla, johon kuuluu ilmeinen riski dinosaurusten puolelle asettumisessa #metoo-maailmassa.
Ehkä Harlin ei halunnut tukea Kiinan-delegaation kuuluneiden suomalaisten elokuva-alan tyyppien edistystä, tai ehkä delegaatioon eivät nimenomaisesti kuuluneet hänen omat suomalaiset kaverinsa.
Niin tai näin, ainakin Harlin asettui erittäin voimakkaasti Terhoa vastaan kaikissa asiasta antamissaan lausunnoissa. Ehkä kyseessä on välillinen, Harlinin suomalaiskavereilta tuleva kritiikki Terhoa ja muun muassa elokuvatuotantotukien verollepanoa kaavailevaa hallitusta kohtaan. (Verollepano olisi käytännössä veron kokoinen vähennys Suomessa muutenkin alimitoitettuihin tuotantotukiin, joiden laahaaminen järkyttävän paljon muita Pohjoismaita jäljessä ei sekään ole Terhoa kiinnostanut.) Eli ehkä Markus Selin ja Harlin ovat sopineet riitansa.
Spekulaatiota tämäkin, mutta todetaan silti:
Viime viikolla kävi ilmi, että Amazon kaavailee miljardin dollarin sarjatuotantoa The Three-Body Problem -nimisestä kiinalaisesta scifiromaanitrilogiasta.
Se olisi Amazonin tai tarkemmin Amazon Prime -striimauspalvelun valtava päänavaus Kiinan markkinoille ja tavoitteena olisi toki myös maailmanlaajuinen menestys. Miljardin dollarin budjetilla kyseessä olisi kaikkien aikojen kallein sarja ja todennäköisesti maailman kaikkien aikojen kallein yksittäinen audiovisuaalinen tuotanto.
Ehkä Kiinan menestyneimmällä länsiohjaajalla on juuri nyt vain todella, todella kova kiire? Tällaisen hieman arvoituksellisen kuvan hän nimittäin julkaisi pääsiäisenä Instagramissa.