3D-keskustelua, osa 2: Mitkä ovat kolmiulotteisen elokuvan näkymät juuri nyt?

Onko 3D vain ohimenevä huomionherätystemppu?

Kommentoin Steven Zeitchikin blogimerkintää toissapäivänä.

Blogimerkinnästä heräsi keskustelua. Kyllä, 3D on minustakin juuri nyt ylihehkutettu juttu. Ei, en usko, että se olisi vain väliaikainen ilmiö. Kyllä, uskon, että se kehittyy.

Juuri tästä seikasta olen Zeitchikin kanssa eri mieltä. 3D paranee koko ajan. Mitä jos se sittenkin vielä tarjoaa jotain ennenkokematonta? Mitä jos yleisö todella janoaa sitä?

Esimerkiksi koko mainitulle Harry Potter-sarjalle on suunniteltu uutta leffateatterikierrosta 3D:nä.

Se olisi tietysti tätä jälkituotanto-diibadaabaa, jossa kuvaan luodaan väkisin muutama syvyystaso. Kyllähän siitä tietysti muutama kymmenen miljoonaa taalaa studion taskuihin voisi kertyä.

Ja jopa aidon 3D:n puolestapuhuja, Avatar-ohjaaja James Cameron sanoi taannoin, että jälkituotanto-3D:llekin on paikkansa. Tuodaanko Tappajahai pian takaisin valkokankaille, jälkijättöisellä syvyysefektillä teipattuna?

Ainakin lähivuosien Hollywood-megamöhkäleiden ensi-iltalistaa katsellessa näyttää siltä, että laseihin on totuttava, mikäli massaviihde kiinnostaa. Mutta kun taannoin kirjoitin, että piraijasikailu on kokonaisuutena paras näkemäni 3D-elokuva, olin ihan tosissani. Toivoisin, että se olisi ollut provokaatio. Ei ollut.