Kalle Kinnusen elokuvablogi.

3D ja laatuelokuvat: rikotaanko raja?

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 13.1.2012 14:46

Elokuva alan bisneslehti Varietyssä pohdittiin, onko 3D myös osa art house -elokuvan – käännettäköön se nyt laatuelokuvaksi, vaikka taide-elokuva voisi tässä tapauksessa olla kuvaavampaa – tulevaisuutta. Sopivasti Suomessa nähdään Docpoint-festivaaleilla parin viikon kuluttua Werner Herzogin kolmiulotteinen The Cave of Forgotten Dreams.

Tässä linkki Varietyn juttuun.

Herzogin luolamaalausdokumentista kirjoitin melkein vuosi sitten Berliinin elokuvajuhlien jälkeen. The Cave of Forgotten Dreams edusti siihen mennessä kiinnostavinta näkemääni 3D:n käyttöä.

Varietyn artikkelin ymmärtämiseksi täytyy tietää, että Yhdysvalloissa niin sanottu valtavirran elokuva elää omassa maailmassaan, suurissa teatteriketjuissa, ja vaihtoehtoinen ”independent”-ohjelmisto pyörii omissa ketjuissaan. Art house -nimitys tulee nimenomaan näistä ”taidetta” massaviihteen vastakohtana edustavista teattereista – se viittaa alkuperäisessä merkityksessään esityspaikkaan.

3D on sekoittanut pakkaa. Esimerkiksi toista 3D-dokumenttia, Wim Wendersin tanssiaiheista Pinaa ei ole voitu esittää kovin monissa Pohjois-Amerikan art houseissa, koska ne eivät ole hankkineet tarvittavaa esityslaitteistoa. Vaikka salit on digitalisoitu, 3D-valmius on jätetty säästösyistä asentamatta, kun sitä ei uskottu tarvittavan.

Siksi valtavirran matskuun keskittynyt AMC-ketju pääsi nyt osingolle artsykatsojien rahoista. 3D-leffalipusta pyydetään enemmän, siinä syy, miksi isot ketjut kiinnostuivat marginaalistakin.

Kyllä 3D myös art housena vetää. The Cave of Forgotten Dreams teki ison tilin, esimerkiksi Briteissä liki miljoona euroa ja USA:ssa noin neljä miljoonaa – dokkariksi paljon. Herzogin kuuden vuoden takainen, suhteellisen suosittuna pidetty ja paljon puhuttu Grizzly Man jäi kauas jälkeen.

No, mitä väliä sillä on, vetävätkö 3D-dokumentit?

Se vaikuttaa paljonkin. Jos vaikkapa noita kahta Herzog-dokkaria verrataan, toinen (elokuvana paitsi hieman heikompi, myös aiheeltaan paljon vähemmän raflaava) on vetänyt yleisöä kaksinkertaisen määrän. Se saa monet tuottajat pohtimaan, mikä olisi oiva aihe kolmiulotteiselle lähestymistavalle.

Ehkä nimenomaan art house -sektorin kiinnostus ja sillä puolella tapahtuvat läpimurrot näyttävät 3D-ilmiön suuntaa. Vaikka Suomessakin kymmenestä viime vuoden katsotuimmasta elokuvasta kuusi oli kolmiulotteisia, on buumista mennyt terää valtavirrassa: 3D ei enää ole ihme ja itseisarvo, syy mennä (popcorn)leffaan.

Kirjoitin dokumenteista, koska ne ovat avanneet polkua, mutta on vain ajan kysymys, milloin tehdään ensimmäinen draamaelokuva, johon 3D tuo uusia merkityksiä. Pina näytti, kuinka kolmiulotteinen tilan käyttö nostaa kuvakerronnan psykologisesti uudelle, lupaavalle tasolle.

Varietyn jutussa Moulin Rougen tekijä Baz Luhrmann kertoo nimenomaan tästä. Hän kuvasi Kultahattu -tulkintansa (ensi-ilta jouluna) kolmiulotteisena, koska sai siihen näin teatterinäytelmän tuntua.

Aikamoista: silmänkääntötemppunakin pitämäni 3D voi siis viedä elokuvaa aivan eri suuntaan kuin fantasiaan, ja ensimmäinen 3D-draama tullee Hollywoodista. Odotan Luhrmannin uutta elokuvaa tietenkin innolla, mutta tässä tapauksessa aivan erityisellä kiinnostuksella. En todellakaan ole ainoa.

Mutta kuinka ihmeessä tekstitysongelma ratkaistaan? Draamassa se korostuu tietenkin entisestään. Entä onkohan Walter Murchin armoton 3D-kritiikki sittenkin totuus? Hitaamman rytmin elokuvassa on enemmän aikaa kiinnittää huomiota katsomiskokemuksen ongelmiin.

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu

Hieno juttu että keksitään jotakin uuutta. Uuden tekniikan hyvöäksikäyttö taiteessa on jotakin cliciä. Surffasin netiss’ ja huomasin. etä nyt on keksitty aivan avantgardistinen tapa pitää ttaodenäyttelyjä eli nettinäyttely. Se on vallankumouksellinen tapa, ei gallerioita tarvita enää, ei kiskurimaksuja taitekijoilta, vaan kaikki taide vapaasti kaikkien nähtäväksi ja ostettavaksi. Se on taiteen tasa-arvoa ja globaalia universalisuutta. Ihanaa. Löytyy hakusanalla taidekauppa netissä. Tällaisia innovaatioita tarvitaan. Guggenheimitkaan eivät pääse enää rahastamaan, kun on vapaa aito väylä.

Olisi hienoa nähdä esimerkiksi ovela, innovatiivinen, tyly POV-kauhuelokuva. Ohjaajana esimerkiksi Gaspar Noe. 3Dllä on kyllä muikea potentiaali.

Martin Scorsesen Hugo on ensimmäinen 3D elokuva joka itseäni kiinnostaa.Finnkinon sivujen mukaan ensi-ilta tosin vasta 13.4.2012.

Docpointin jälkeen Cave of Forgotten Dreams on nähtävänä ainakin Orionissa 24. ja 28.3.:

http://www.kava.fi/node/5812/year/2012/month/3/week/12

Uskallan mainostaa kun hankin siihen jo Kavan nettikaupasta itselleni tiketin.

Vähän kyllä epäilyttää miltä paikoilta Orionissa 3D:tä on hyvä sitä tihrustaa – kuten Kalle Kinnunen aiemmassa blogikirjoituksessaan on huomauttanut ideaalisia istumapaikkoja on 3D-näytöksissä vähän.