24-sarja valkokankaalle, Vares suoraan dvd:lle: brändi on tärkein
Jack Bauer nähdään pian pitkässä elokuvassa. Turkulainen yksityisetsivä Vares puolestaan seikkailee ensi vuonna paitsi kaksi kertaa valkokankalla, myös dvd:llä julkaistavissa leffoissa. Reijo Mäki-filmatisointeja tehdään yhteen syssyyn kaikenkaikkiaan kuusi.
Uutinen 24-sarjan elokuvaversiosta tuskin yllätti ketään. Kun kerran Sinkkuelämää ja Simpsonit ovat taipuneet äärimmäisen tuottoisiksi leffoiksi, miksei myös Kiefer Sutherlandin näyttelemä Jack Bauer olisi hyvä sijoitus rahoittajille?
Ennakkotietojen mukaan elokuvakin kertoisi yhden vuorokauden tapahtumista, joten sarjan ”reaaliajasta” siirryttäisiin vain vähän erilaiseen kehykseen.
Solar Films puolestaan tekee nyt putkeen kuusi Vares-elokuvaa. Kaksi nähdään ensi vuonna teatterilevityksessä. Neljä muuta julkaistaan dvd:llä ja nähdään varmasti televisiossa hyvin pian – eiköhän rahoitus tule pitkälti sieltä, MTV3:lta.
Vares-tulva on tuotantoteknisesti varmasti fiksua. Toivottavasti paukkuja riittää koko purkaukseen. Kuviohan on selvästi samankaltainen kuin ruotsalaisissa Johan Falk -poliisielokuvissa, joita tehtiin ensin leffateattereihin kolme ja viime vuonna kerralla peräti kuusi suoraan dvd- ja televisiolevitykseen (pyörivät nyt meilläkin, FST5:llä).
Kiefer Sutherland kiteytti nykykuviot Entertainment Weeklyssä: ”In a media world that is changing unbelievably fast, a television series can either act as a great trailer for a film, or a film can act as a great trailer for a television series. And I think the first person who actually does that is going to change the way television interacts with feature films.”
Minusta on näyttänyt siltä, että televisio- ja elokuvakerronta ovat niin erilaiset lajit, ettei tuo yhtyminen tuota kovin jännittäviä tuloksia. Sinkkuelämää -elokuva jäi terävyydessä jälkeen sarjasta, eikä Simpsonit-elokuvakaan ollut kummempi kuin neljä sarjan kohtuullisen tasoista jaksoa yhteen tarinaan sidottuna.
Puhumattakaan toisesta ja kolmannesta Stieg Larsson-”elokuvasta”, jotka olivat kamalaa katseltavaa, monen tunnin telkkarisarjoista väen väkisin pariin tuntiin pätkittyjä tökeryyksiä. Niiden dramaturgia oli lähinnä vitsi, mutta pitihän niillä leffateattereissakin rahastaa, kun Larssonin tarinoille oli kerran oli ilmennyt kysyntää.
Sutherland jatkaa, että vastustus tällaiselle televisio-elokuva-konvergenssille johtuu perinteestä: hänen isänsä aikaan elokuvanäyttelijät eivät ajatelleetkaan televisiota, ja tv-kasvot olivat roimasti leffatähtien alapuolella. Jos halusi nähdä tähtiä, piti mennä elokuvateatteriin, mutta nyt töllö on täynnä elokuvia ja tähtiä.
”And so the game has changed. And I think we’re going to have to adjust with it”, Sutherland summaa.
Toisin sanoen elokuvissakin mennään brändit ja formaatit edellä. Toivottavasti jonkinlainen kunnianhimokin säilyy.