Kalle Kinnusen elokuvablogi.

200 elokuvan Udo Kier: Warholin Frankensteinista Berlin Alexanderplatziin, Armageddonista Iron Skyhin

Kalle Kinnunen
Blogit Kuvien takaa 25.4.2012 09:59

Kun Iron Skyn ohjaaja Timo Vuorensola syntyi, Udo Kier oli jo Andy Warholin tuottamien kauhuelokuvien tähti sekä Rainer Werner Fassbinderin luottonäyttelijä ja oikea käsi. Kun Iron Sky alkoi syntyä, Vuorensola halusi avaruusführeriksi Kierin.

Haastattelin Kieriä Cannesissa viime vuoden toukokuussa parin tunnin ajan ja vielä uudelleen helmikuussa Berliinin elokuvajuhlilla, päivää Iron Skyn ensi-illan jälkeen.

Juttu on nyt netissä: Udo Kier näyttelee jälleen pahista Iron Skyssä.

Kier on huikea tyyppi. Itsetietoinen kulttitähti, taitava tarinankertoja,  elokuva-alan kulissien takaisen menon sarkastinen kronikoitsija – ja tietysti huippuluokan tyyppinäyttelijä.

Tavallaan hän on myös paradoksi, julkisuutta rakastava erakko. Ranchillaan hän hoitaa puutarhaa ja lähellä sijaitsee entinen julkinen kirjasto, jonka Kier osti ja josta hän on tehnyt varaston valtavalle huonekalukokoelmalleen, johon kuuluu runsaasti Alvar Aaltoa.

Näytteleminen on yksi asia. Mutta mitä tähteys on?

”Arrogance, knowledge and looks”, Kier totesi Cannesissa haastattelun jälkeen, kun Elina Simonen otti hänestä kuvasarjan.

Vielä julkaisemattomissa kuvissa Kier muun muassa seikkailee Majestic-hotellin käytävillä ostoskassien kanssa.

”Coming home from shopping, I look just like Sophia Loren, näyttelijä arvioi.

Vähän erilaista kuin Kuun päänatsina.

Lue myös

Udo Kier näyttelee jälleen pahista Iron Skyssa: ”Avaruusnatsit – se oli loistava idea”

Lisää Kierin maailmasta voi lukea Onion AV Clubin reilun vuoden takaisesta, vähän ronskimmasta jättihaastattelusta. Kyllä, hän kertoo tarinoitaan usein sanasta sanaan – itsekin kuulin monet haastattelussani puidut anekdootit uudelleen verbatim jo Cannesissa, kun olin Melancholia -elokuvan ryhmähaastattelupöydässä. Mutta hän kertoo ne niin hyvin!

Lue myös

Udo Kier näyttelee jälleen pahista Iron Skyssa: ”Avaruusnatsit – se oli loistava idea”

Kalle Kinnunen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Keskustelu