Yksi rakastaa, toinen vihaa – kolmas muistelee vähemmin intohimoin
Arvio: Minna Rytisalo esittelee lemmen kolmen henkilön muistoin.
Minna Rytisalon erinomaisessa esikoisromaanissa kerrotaan Lempistä ja lemmestä kolmen henkilön muistoin. Yksi kertoja rakastaa ja suree, toinen kadehtii ja vihaa, kolmas muistelee ajallisesti kauempana vähemmin intohimoin.
1940-luvun Lappiin sijoittuvat tapahtumat saavat nopean kuvauksen. Väkivaltaa syntyy kotirintamallakin, ja ympärillä on partisaanien hyökkäyksiä ja Lapin sodan kuukausia. Tunteissa ja tapahtumisen syissä teos viipyy täsmällisesti, kiihkeästi, kauniisti.
Viljami, Lempin mies, ihmettelee, miten luonto pysyy ennallaan. ”Kuusi, oksat, sinisen taivaan valo siellä välissä, kahinat ja kauimpana veden ääni, jossain linnun kirahdus, oravan kevyt loikka, hirven hengitys, ihmisessä kaikki toisin”, kun vaimo on poissa.
Viljamin, kertojista ensimmäisen, osuus on lyhyin. Se nousee uusilla lukukerroilla painokkaimmaksi. Siinä on vakavasti rakastava mies avoinna ja luopumattomana; siinä on maiseman tuntu kirkkaana. Hyvät ovat naistenkin kertomukset, Ellin kitkerä ja Siskon viisas, selittävä.
Viljamin kotitilan nimi Pursuoja muistuttaa pohjoisesta, soisesta ympäristöstä. Peräpohjolaista sanastoa Rytisalo käyttää säästellen. Kaikissa kolmessa kertomuksessa murre liittyy lähinnä ruokaan: kampanisu, lappapuuro, punaskakku, leipipelkka.
