Hallittu suru

Draamakomedia läheisen kuolemasta ei kosketa kunnolla.

elokuva
Teksti
Kaisu Tervonen

Elokuvan avaa tunnustus: yhtäläisyydet todellisten ihmisten ja tapahtumien kanssa ovat täysin tarkoituksellisia. Klaus Härön seitsemäs pitkä elokuva pohjaa ohjaaja-käsikirjoittajan perheeseen.

Draamakomedia alkaa kuolemasta. Nisse (Peik Stenberg) ajaa parikymppisen poikansa (Martin Paul) kanssa iltamyöhällä kotiin sairaalasta. Häntä harmittaa vietävästi, kun vaimovainajan vihkisormukset jäivät sinne. Harmitusta lisää, kun sisko (Lena Labart) paukauttaa paikalle kukkapuska kourassa.

Suru on syrjemmällä. Tarina kertookin murheen väistämisestä. Syöpää sairastanutta vaimoaan hoivannut Nisse haluaa arjen jatkuvan kuin ennenkin. Kahvia on keitettävä ja linnunpönttöjä rakennettava. Sukulaiset kuitenkin lähestyvät puhelinsoitoin ja kukkasin. Hautajaisetkin pitäisi järjestää.

Elämää kuoleman jälkeen muistuttaa Härön perhedraamaa Tuntematon mestari (2019). Päähahmo voisi olla sama jäärä – tai Mielensäpahoittajan ruotsinkielinen veli. Aiheen henkilökohtaisuus ei elokuvassa näy, eikä totisen huumorin alta juuri pilkistä kipua.