Arvio: Talvisota

Ihmisten väliset säikeet kestävät suuriakin taisteluita Philip Teirin romaanissa.

kirjat
Teksti
Salla Simukka

Philip Teirin toinen teos ja ensimmäinen romaani on saanut ironiseksi ja kuvaavaksi nimekseen Talvisota – Avioliittoromaani. Kirjassa ei ammuta kovilla eikä ruumiita synny, mutta suomenruotsalainen perheidylli saa iskuja ja jotain pysyväksi luultua kuolee.

Teir pyörittää romaanissa kolmea kolmen ihmisen kuviota, jotka kaikki näyttävät hieman eri suunnasta ja eri tavalla, miten me ihmiset kaipaamme ymmärrystä, hyväksyntää, ihailua ja rakkautta.

Eniten Talvisota keskittyy 60-vuotiaan sosiolo­gian professori Max Paulin ja hänen vaimonsa Katriinan liittoon, joka on jo pitkään ollut viileä, paikoin pakkasen puolella. Kun nuori naistoimittaja Laura tekee Maxista syntymäpäivähaastattelun, mies saa tuntea olevansa ihailtu ja arvostettu – ja ihastuu.

Maxin ja Katriinan tytär Eva elää pitkittynyttä nuoruutta lontoolaisessa taidekoulussa, jonka opettajan kanssa hänellä on lähtökohdiltaan tragediaan tuomittu suhde. Opiskelutoveri Russ olisi valmis tarjoamaan liki pakkomielteistä rakkautta, jota Eva ei ota vastaan, ennen kuin Russ kääntyy poispäin. Toinen tytär Helen on päällisin puolin onnellisessa avioliitossa Christianin kanssa, mutta yllättäen Christian tuntuukin löytävän sielunkumppanuutta Helenin työkaverin Mic­haelin kanssa.

Teir tekee yhtä aikaa lempeitä, teräviä ja hauskoja huomioita nykymaailmasta, perheistä ja ihmissuhteista. Hän näyttää ihmisten pienuuden ja epävarmuuden ja toisaalta sen, kuinka ihmisten väliset säikeet eivät katkea vaikka haurastuisivat.