Yayoi Kusama loi pilkkujen valtakunnan, ja nyt täplät nousivat puihin Helsingissä

Naistaiteilijan menestyksen taustalla on muutakin kuin lapsuuden harhoja.

HAM
Teksti
Minna Kontkanen

Kuu on pilkku, Yayoi Kusama sanoo pohjoismaisen kiertonäyttelynsä esittelyvideolla. ”Aurinko on pilkku, loppujen lopuksi maapallokin on pilkku.”

Kusama on maailman tunnetuimpia nykytaiteilijoita – elävistä naispuolisista taiteilijoista luultavasti tunnetuin.

Japanilainen teki läpimurtonsa Yhdysvalloissa jo 59 vuotta sitten jättikokoisilla Äärettömyysverkko-maalauksillaan, joissa oli valkeita pilkkuja valkealla pohjalla. Kuinka monia miljoonia pilkkuja hän lienee maalannut tähän mennessä? Tai rakennuttanut värikkäistä pikkupolttimoista peilihuoneisiin, joiden seinistä ja katosta valopilkut heijastuvat loputtomiin.

Helsingin kaupungin taidemuseossa HAMissa nähdään tammikuun lopulle asti Kusaman (s. 1929) yli kaksisataa teosta Tanskan Louisiana-nykytaidemuseon tuottamasta näyttelystä. Kokonaisuus siirtyi Helsinkiin Tukholman Moderna museetista, ja siinä on teoksia 1950-luvulta vuoteen 2015.

Esplanadin puistossa, lähellä Stockmannia ja Ruotsalaista teatteria, puiden runkoja on paketoituna pilkulliseen punaiseen kankaaseen lokakuun 9. päivään asti. Täplien nousu puihin -tilateos on jakanut mielipiteitä jonkin verran, mutta Kusaman monet teokset ovat jakaneet niitä vielä enemmän.