WSOY myytiin - miten käy historiallisen arkiston?

arkistot
Teksti
Riitta Kylänpää
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan arkiston kohtalo on Bonnierin kaupan jälkeen edelleen auki.

WSOY:n arkisto
Kuva Tor Wennström / Lehtikuva.

WSOY:n kirjallisuushistoriallisesti arvokkaan arkiston omistus on edelleen epäselvä WSOY:n siirryttyä kaupassa Sanomilta ruotsalaisen Bonnier-kustantamon omistukseen. Toistaiseksi arkisto sijaitsee Helsingin Sanomain Säätiön omistamassa Päivälehden museossa toimivan arkiston yhteydessä Helsingin Korkeavuorenkadulla.

“Meille on vielä arvoitus, miten arkiston käy. Olemme odottavalla kannalla”, Päivälehden arkiston johtaja Pekka Anttonen toteaa.

WSOY:n arkistossa on muun muassa 3 800 suomalaisen kirjailijan, kuten Juhani Ahon, Mika Waltarin, Veikko Huovisen, Maila Talvion, Santeri Alkion, F.E. Sillanpään ja Väinö Linnan kirjeenvaihtoa.

Myös WSOY:n kirjojen kuvitusaineisto on sijoitettu arkistoon. Kirjojen kansien lisäksi arkistossa ovat lastenkirjojen kuvitustyöt, muun muassa suuri määrä Rudolf Koivun piirroksia. Käsikirjoitukset on palautettu aikanaan kirjailijoille, mutta lukuisia kustannussopimuksia on tallennettu arkistoon.

“Toki arkisto on vakuutettu, mutta raha ei ole oikea tapa mitata arkiston arvoa”, Anttonen sanoo.

Hän toivoo, että sijaitseepa WSOY:n arkisto tulevaisuudessa missä tahansa, sen aineisto olisi nykyiseen tapaan asianmukaisesti arkistoitu ja avoimesti tutkijoiden käytettävissä.

WSOY:n arkisto on hyvässä kunnossa. Päivälehden arkistossa yksi alan koulutuksen saanut henkilö on järjestänyt sitä päätoimisesti kolmen viime vuoden ajan, mutta työ on edelleen kesken. Arkistossa on myös asianmukaiset tilat tutkijoille.

“WSOY:n arkisto on jatkuvasti aktiivisessa käytössä. Siksikin on selvä, että arkisto säilyy Suomessa”, Anttonen sanoo. “Bonnier vanhana kustantajana ymmärtää varmasti arkiston arvon.”

Rahakas WSOY:n Kirjallisuussäätiö säilyy sen sijaan kaupan jälkeenkin itsenäisenä säätiönä eikä siirry Bonnierin omistukseen. Tasearvoltaan 40 miljoonan euron säätiö on suurin yksityinen kirjallisuuden tukija. Kirjallisuussäätiö jakaa vuosittain apurahoja ja tunnustuspalkintoja lähes kaksi miljoonaa euroa. Apurahojen saajat ovat olleet pääosin WSOY:n kirjailijoita.

Kirjasäätiö omistaa Sammatissa sijaitsevan Eeva Joenpellon kirjailijakodin, jossa WSOY:n kirjailijat ovat asuneet. Säätiö on vuokrannut Ranskasta Maintenonista Villa Linna -huvilan runoilijoiden ja kirjailijoiden käyttöön.

WSOY:n Kirjallisuussäätiö ylläpitää myös taidekokoelmaa, joka sisältää satoja teoksia, kuten Jani Leinosen muotokuvan Jari Tervosta ja Akseli Gallen-Kallelan muotokuvan Johannes Linnankoskesta.