William Kentridgen taide syntyy ristiriidoista

Eteläafrikkalainen William Kentridge kuvaa yhteiskunnan ristiriitoja ja muistin mekanismeja.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kokeilin näyttelemistä teatterikoulussa. Yritin maalata öljyväreillä. Yritin tehdä elokuvia. Epäonnistuin kaikessa. Minulle jäi vain tämä taiteen tekeminen. Muuta en osaa”, William Kentridge sanoo.

Etelä-Afrikan Johannesburgista tuleva ääni kuulostaa haudanvakavalta, mutta onko Kentridge ihan tosissaan?

Hän on kansainvälisesti arvostettu kuvataiteilija, joka hyödyntää työssään suunnilleen kaikkia mainitsemiaan ja muutamia muita tekniikoita. Espoon Emma-museoon tulee Kentridgen näyttely The Refusal of Time and Other Faces.

Molemmat Kentridgen (s. 1955) vanhemmat olivat asianajajia, jotka keskittyivät ihmisoikeustyöhän apartheid-ajan Etelä-Afrikassa. Kentridge alkoi saada kansainvälistä huomiota omaperäisillä animaatioelokuvillaan, joita apartheidin ilmapiiri leimasi.

”Vanhempieni työ sai minut tiedostamaan jo nuorena, että elimme luonnottomassa ympäristössä”, hän sanoo. ”Yhteiskunnan kuvauksen ja todellisuuden välillä oli ristiriita. Myöhemmin ymmärsin, että se ristiriita on kaikkien yhteiskuntien ydintä.”