Tanssimalla miehet ehjiksi
Aktivisti ravistelee maskuliinisuutta locking-tyylillä.
3
MIN
Joukkueurheilu ei sovi kaikille. Kauniaisissa on tarjolla kaikki lajit käsipallosta jalkapalloon. Wilhelm Blomberg kokeili nuorena keskeiset lajit, mutta mikään joukkuepeli ei tuntunut omalta.
Kun Blomberg löysi tanssin, liikunnan harrastaminen muuttui mielekkääksi.
Blomberg oli perustamassa vuonna 2008 tanssikollektiivi Will Funk For Foodia. Se on erikoistunut locking-katutanssityyliin. Keskeinen ajatus on ollut tarjota isona ryhmänä näyttäviä esityksiä.
”Olen ollut aina huono olemaan miesten kanssa. Se on tuntunut vaivaannuttavalta. Vasta tässä kokoonpanossa miesten kanssa ryhmässä toimiminen tuntui oikealta”, Blomberg kertoo.
Ryhmä esittää Helsingin Tanssin talo -tilassa uutta teosta, joka on mukana URB-festivaalin ohjelmistossa. Blombergin ja toisen koollekutsujan Akim Bakhtaouin lisäksi mukana ovat tanssijat Teemu Kullberg, Jeffrey Kam ja Sami Pajari. A Fistful of Funk on Blombergin fyysisesti vaikeimpia esityksiä. ”Ammattitanssija joraa viisi päivää viikossa. Lopulta kyse on kivun sietämisestä, sillä vammoja on kaikilla.”
Blombergilla on itsellään krooninen polvivamma ja ”pottuvarpaassa on kuluma, joka ei parane ilman leikkausta”.
Locking on 1960-luvun lopulla Yhdysvalloissa syntynyt showtanssin tyyli, jonka kehitti Don Campbell tv-ohjelmassa Soul Train, vahingossa. Campbell ei osannut tehdä ”funky chicken” -liikettä sulavasti, ilman nykäisyä.
Lopulta hän alkoi tehdä vastaavia pysäytyksiä myös muihin liikkeisiin. Puolen vuosikymmenen kuluttua Campbellin oma tanssiryhmä oli saanut useita seuraajia.
1980-luvulla locking valui klubeilta kaduille osana hiphopia, ja nyt 2020-luvulla se on osa etabloitunutta taidetanssin maailmaa mutta myös yksi kilpatanssin muodoista.
A Fistful of Funkin innoittajia ovat lännenelokuvat ja niiden ”hypermaskuliinisuus ja toksinen machismo”. Tanssiteos on tutkielma siitä, mitä kaikkea miehisyys ja miesten kohtaamiset voivat olla.
”Teoksissamme on aina mukana humoristisia kulmia. Koska western on äärimmäisen macho genre, niitä löytyi nyt helposti”, Blomberg kertoo.
Western on nyt pinnalla tietokonepeleissä, teatterissa, elokuvissa ja Beyoncén musiikissa.
”Me olemme keskittyneet Sergio Leonen elokuviin, sillä ne ovat koreografisia. Niissä maailma liikkuu, näyttelijät eivät.”
Lännenkuvaston toi mukaan Sami Pajari, ja Blomberg yhdisti sen miehisyyden ilmenemismuotojen pohdintaan.
”Olemme miestanssiryhmä, ja tärkeää kohdeyleisöämme ovat ne nuoret kundit, jotka hakevat vielä paikkaansa maailmassa miesten keskuudessa”, Blomberg sanoo. Hän haluaa laajentaa kapeaa kuvaa siitä, millainen mies voi olla.
Teoksen viidestä tanssijasta Blomberg on ainoa, jolla ei ole pieniä lapsia. ”Isyys miehisyyden osana trendaa ryhmässä”, Blomberg sanoo, ”sekä yksityisautoilu”.
Blomberg jakaa aikansa kahtia. Ammattitanssija on myös aktivisti, eikä yksityisautoilu ole se, mitä hän edistää pysäyttäessään liikennettä Elokapinan joukoissa Mannerheimintiellä.
”Nyt en kykene työn vuoksi auttamaan ihmisiä. Koen siitä tunnontuskia. Aktivismi on kuitenkin hyvin keskeinen osa elämääni.”
Blomberg on ollut Kemissä vaatimassa Metsä Groupia vastuuseen luontokadosta, Aalistunturin lumisessa metsässä vastustamassa hakkuita, venäläisen hiilijunan edessä nukkumassa ja juoksemassa Käärijän uudenvuodenkonsertissa Palestiinan kysymyksen puolesta.
Toimia pitää, sillä maailmassa on liiaksi vääryyttä.
”Olemmehan me ihan kusessa.”
Blomberg tekee aktivismia omalla nimellään, mikä ei ole aivan tavanomaista. Hän on ylpeästi sitä mitä on, kun antaa haastatteluita milloin minkäkin tunturin tai autonpuskurin edessä.
”Minulla on melko hyväosainen tausta. Se mahdollistaa omilla kasvoilla toimimisen: minun ei tarvitse pelätä.”
”Aktivismi on tullut osaksi minua, sillä se on ihmiselle kaikkein merkityksellisintä tekemistä. Meillä kaikilla pitäisi olla velvollisuus vaatia maailmaa muuttumaan paremmaksi.”
Will Funk For Food: A Fistful of Funk. Tanssin talo, Kaapelitehtaan Pannuhalli (Kaapeliaukio 3, Helsinki) 8.6. asti.