Suomen Kuvalehti valitsi tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista joukon kiinnostavimpia. Lue myös, miten asiantuntijat arvioivat kirjavuoden.

 

Kotimaiset

 

Mikko-Pekka Heikkinen: Jääräpää. 301 s. Johnny Kniga.

▶ Vaikka takakansi vihjailee rakkaustarinan suuntaan, Mikko-Pekka Heikkisen kolmas teos on väkivaltaromaani. Romaanin Muoniossa miehet hakkaavat vaimojaan, jotka ovat ryhtyneet kostoon sabotoimalla miestensä autoja. Tähän omalakiseen maailmaan astuu etelän nainen, joka on rakastunut luksusvaatteita tuunaavaan Lapin mieheen. Etelän ja pohjoisen stereotypioita törmäyttävä Heikkinen tuo erätarinat korostetusti nykyaikaan; kieli vaihtuu sujuvasti saamesta populaarikulttuurienglanniksi. KH

 

Venla Hiidensalo: Karhunpesä. 480 s. Otava.

▶ Karhunpesä kertoo neljästä sukupolvesta 1900-luvun alusta tänne asti. Sukujen jylhät kohtalot eletään osin itärajan takana, osin Suomen puolella Päijänteen saaressa sekä Helsingissä. Vallankumousta, sotia ja myllerrysten seurauksia Venla Hiidensalo kuvaa lukuisia lähteitään taitavasti käyttäen. Karhunpesä ilahduttaa kiihkeän runollisella, harkiten toistelevalla kerronnallaan. Matalenasta, esivanhempiensa elämää tutkivasta nykyhenkilöstä, romaani tekee valokuvaajan ja antaa hänen murehtia elämän jälkien haalistumista. KN

 

Antti Holma: Järjestäjä. 380 s. Otava.

▶ On hirvittävän hauskaa, kun unelmista karsitaan kaikki ylevyys. Järjestäjän päähenkilöä Tarmoa hävettää olla itsensä niin paljon, että hän ei kestä kenenkään muunkaan vikoja. Hän päättää muuttua löydettyään sankarinsa, laitosteatterin nuoren näyttelijän, joka on oikea mies, toisin kuin pikkumainen ja sosiaalisesti hankala Tarmo. Antti Holman parodiassa rakastuminen on houretta ja stalkkaamista, teatteri egoistien runkkausrinki, henkistyminen self-helpin voimalauseita ja sankari yhtä nolo kuin kaikki muutkin. Kaikki vain esittävät itseään, mikä tekee näytelmästä lopulta totta. AR

 

Juha Hurme: Nyljetyt ajatukset. 487 s. Teos.

▶”Missä ei ole hauskaa, siellä ei ole voimaa”, iloinen romaanihenkilö vakuuttaa. Nyljettyjen ajatusten ”hyvämuistiset, lukeneet miehet” pitävät viisaan puheen voimaa yllä hauskutuskeinoin. Hyväntuulista rentoutta Juha Hurme tuo tekstiin huudahduksin ja huutomerkein. ”Merimeininkiä!” Merimeininkieväinä Kustavista Hailuotoon soutavilla Aimolla ja Köpillä on sokerikorppuja ja kirjallisuussitaatteja. Laajalti kauhotaan Suomen ja maailman taidetta ja taiteiden teoriaa. KN

 

Olli Jalonen: Miehiä ja ihmisiä. 509 s. Otava.

▶ Miehiä ja ihmisiä tarjoaa yksityiskohtaisia kuvia siitä, miltä Suomi näytti, kuulosti, tuoksui ja maistui kesällä 1972 Hämeenlinnassa ja ympäristössä. Romaanin päähenkilö on 17-vuotias lukiolaispoika. Kotona pojan on ryhdyttävä mieheksi. Työpaikalla hän ottaa vastuuta poikkeavasta Rekusta. Olli Jalonen osaa ja uskaltaa kirjoittaa perinpohjaisia mutkittelevan ajatuksen lauseita. KN

 

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys. 335 s. WSOY.

▶ Neljäntienristeys ei ole vanhanaikainen teos, mutta sukuromaanin yksityiskohtien tarkkuus ja tunnevoima palauttelevat mieleen klassikkoja. Neljäntienristeyksen vanhinta polvea edustaa 1800-luvun lopulla Kuusamossa kätilön työnsä aloittava Maria, jylhä osaaja ja uskaltaja. Tommi Kinnusella on taito puhjeta kesken rauhallisena etenevän kerronnan kuvaamaan jokin tilanne tai tapahtuma täsmällisesti ja kiihkeästi, letunpaisto, lapsen nauru, mummojen synnintunto kirkossa tai katon naulaus, joka jatkuu kylmässä ja pimeässä niin pitkään, että ”viimeinen naula on jäätynyt huuleen kiinni ja repäisee siihen pienen haavan”. KN

 

Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja. 248 s. WSOY.

▶ Tuomas Kyrö kirjoittaa romaanin jälkisanoissa kolmea aiempaa Mielensäpahoittaja-teosta ”siirtyneen kaupoista ja kirjastoista lukijoille epäilyttävän määrän”. Lukijasuosionkin vuoksi Ilosia aikoja, Mielensäpahoittajaan kohdistuu erityiset odotukset. Karvahattupäähenkilön muutosvastarintaan upotetaan harkittua ihmis- ja yhteiskuntakritiikkiä, teksti laittaa nauramaan ääneen ja hienoja lauseita jää mieleen. ”Jos minulla jotain haaveita oli, niin tietenkään en sanonut niitä ääneen.” JP

 

Sirpa Kähkönen: Graniittimies. 324 s. Otava.

▶ Nuoret suomalaiset idealistit lähtevät 1920-luvulla Neuvostoliittoon rakentamaan parempaa maailmaa. Todellisuus ei kuitenkaan vastaa kuvitelmia: joillekin heistä käy huonosti, ja joillekin vieläkin huonommin. Kähkösen romaani on traaginen ja jännittävä, upeasti kirjoitettu. Kirjan päähenkilö on myös Pietari eli Petrograd eli Leningrad, jonka likavesiviemäristössä kommunismin kaltoin kohtelemat katulapset yrittävät säilyä hengissä. LS

 

Rosa Liksom: Väliaikainen. 175 s. Like.

▶ Rosa Liksom palaa miniproosaan. Ääneen pääsevät niin sanotusta normaalielämästä yleensä alaspäin vinksahtaneet, jotka häpeilemättömän peittelemättömissä monologeissaan panevat elämänsä pinoon. Yksi järjestää häitä sulhasetta. Toinen suunnittelee rikkovansa odotushuoneen tuolin mahtavalla ruumiinpainollaan. Mustaa, hymyilyttävää. Liksom kirjoittaa linja-automonologeja, jotka kestävät kahden pysäkin välin. Teoksen laajimman Pohjoinen-osion tarinat ovat muita pidempiä, mutta niin ovat pohjoisessa pysäkinvälitkin. KH

 

Maria Peura: Ja taivaan tähdet putoavat. 344 s. Teos.

▶ Anni kertoo tyttärestään Mirkasta, kuinka tämä oli pienenä hankala, villi ja yletön, kun oppi lukemaan, ei tehnyt mitään muuta. ”Luki Laestadiustakin, mutta ei siksi, että olisi kiinnostanut, vaan kun oli vain paljon sanoja.” Ilmaisuvoimaisen ja kiukkuisen viisitoistavuotiaan Mirkan tilitykset räiskyvät lähinnä hänen oman olemisensa ympärillä. Anni murehtii pahasti purkautunutta avioliittoaan. Hienona aineksena romaanissa on Maria Peuran aikaisemmissakin kirjoissaan käyttämä peräpohjalainen murre. KN

 

Tiina Raevaara: Laukaisu. 120 s. Paasilinna.

▶ Komeasti aihevetoinen pienoisromaani käsittelee perhesurmia. Elämäänsä tyytymättömän Pauliinan sairauslomalla oleva mies kertoo aikoneensa ampua itsensä. Suurten ratkaisujen päivää ajaa unelma paremmasta. Tarinan kertoo Pauliinan pitkäaikainen koulukaveri, joka on paneutunut päivän kulkuun ja perhesurmiin. Rakenne on onnistunut. Laukaisu riipaisee, koskettaa ja ahdistaa. KH

 

Asko Sahlberg: Yö nielee päivät. 576 s. Like.

▶ Asko Sahlbergin uutuus on rujoudessaan herkkä niin kuin päähenkilönsä Jakobsson, iso mies, joka ei asetu aloilleen ja jonka ympärillä kaikki muuttuu. Sahlberg kuvaa ruotsalaisen yhteiskunnan muuttumista ja muuraa Göteborgin kaupungin romaaninsa yhdeksi seinäksi. Yö nielee päivät hurmaa väkevästi. Se on suuri ruotsinsuomalainen ja suomalainen romaani, koska se on suuri romaani. KH

 

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia. 286 s. Otava.

▶ Kosovolaissyntyisen Pajtim Statovcin palkittu teos kertoo pakolaisperheen äidin ja pojan tarinan uudessa kotimaassa. Äiti kohtaa Suomessa tyystin toisenlaisen todellisuuden kuin mihin hänet on kasvatettu. Poika etsii identiteettiään. Häneltä kivulias prosessi vaatii ”isän murhan”, ja lemmikkiboa pääsee hengestään. Monitasoisessa romaanissa myös kissat saavat uusia merkityksiä. Yhden niistä kirjan poika löytää homobaarista. RK

 

Satu Taskinen: Katedraali. 335 s. Teos.

▶ Satu Taskisen ensimmäinen romaani Täydellinen paisti kuvasi nuoren suomalaisnaisen asettumista itävaltalaiselämään. Toisessa romaanissa Wienin kaupunkia ja kaupunkilaisia tarkkailee keski-ikäinen Dorotea, perheen piirissä Tea. Tea asuu yksin, kerää roinaa, pohtii ja pelkää. ”Pelko on musta pilvi, tuollainen valtava savupilvi, joka menisi suuhun. Se pitäisi hengittää sisään, ja sen jälkeen hengittää rakkautta ulos.” Hitaasti, nauttien lukevalle Katedraali on omiaan. KN

 

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät 559 s. Tammi.

▶ Jussi Valtonen käsittelee ajankohtaiskeskustelun aiheita dialogisesti niin konkreettisina vuoropuheluina kuin henkilöiden näkökulmakerrontana. Syvällisen käsittelyn saavat esimerkiksi some, mielen manipulointi, eläinaktivismi ja ajattelun siiloutuminen. Väliin meno yltyy pamflettimaiseksi, kunnes Valtonen palauttaa Finlandia-teoksensa perheromaaniksi. He eivät tiedä mitä tekevät nojaa talousnobelistien teoriaan informaation epäsymmetrisyydestä. ”Keskustelu” jää roolisanojen lausumiseksi ja taiteen draamallinen ironia on mahdollinen. KH

 

Jaakko Yli-Juonikas: Vanhan merimiehen tarina. 188 s. Otava.

▶ Jaakko Yli-Juonikkaan neljättä romaania voi alkuun lukea realistisena kuvauksena yhteiskunnallisesta aiheesta. Kertojiin ei voi kuitenkaan luottaa. Neliraajahalvaantunut päähenkilö Annika kommunikoi fasiloidusti eli tietokoneen avulla, avustajan tukemana. Arvoituksellisen ja älykkään romaanin nimi on ajateltu. Vanhan merimiehen tarina on laulu levyllä, jossa kuolleet solistit esittävät laulujaan esittäjäpariskunnan kautta: spiritismi rinnastuu fasilointiin. Pääteemaksi nousee todentuntuisten tarinoiden kertomisen mielekkyys. JP

 

 

Ulkomaiset

 

Thomas Bernhard: Kolme kertomusta. Suom. Olli Sarrivaara. 123 s. LURRA Editions.

▶ Vuoden kolmas Bernhard-suomennos kertoo kolme tarinaa, jotka eivät ole ylistyslauluja elämälle. Mies astuu vankilasta maailmaan, jossa vapaus tuntuu merkityksettömältä. Huvimaja on sekä teatteriesityksen että joukkohaudan näyttämö. Majatalon nuoripari aiheuttaa levottomuutta, ja syystä. Bernhard tulee kuin tilauksesta meille, jotka kammoamme kirjallisuutta, joka tarjoaa kynttilää ja villasukkaa, lämpöä ja lohtua. HR

 

NoViolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet. Suom. Sari Karhulahti. 288 s. Gummerus.

▶ Kymmenvuotias kertoja Kulta ja hänen ystävänsä elävät Zimbabwen murentuneessa, pölyisessä, nälkäisessä, väkivaltaisessa kaupunginlaitaympäristössä. Aikuiset muistavat, millaista oli ennen kuin yhteiskuntaan syntyi ”ensin pahoja ja sitten hirveitä ongelmia”. Lapset elävät kauheuden keskellä ja purskahtelevat iloa. NoViolet Bulawayon romaani yhdistää alhaisen ja ylevän, ruman ja kauniin, tutun ja oudon. Amerikka-osuus tuntuu pamfletilta siinä missä kirjailijan lapsuuden maasta kertova osa on murhenäytelmä. KN

 

J. M. Coetzee: Jeesuksen lapsuus. Suom. Markku Päkkilä. 298 s. Otava.

▶ David-pojalla on historian Jeesuksen ominaisuuksia: hänen oikeaa isäänsä ei kohdata, hän herättää varhaisella viisaudellaan huomiota, hän on mielipiteissään ankara, hänen toivotaan aikuisena suojelevan köyhiä, pelastavan vainottuja ja kunnioittavan äitiänsä. J. M. Coetzeen teos sopii luettavaksi allegoriana. Sen voi lukea myös kiinteänä, miettivänä kertomuksena miehestä ja pojasta, jotka aloittavat uuden elämän oudossa maassa ja joilta vaaditaan menneen unohtamista ja kieltämistä. KN

 

Kerstin Ekman: Huijareiden paraati. Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen. 474 s. Tammi.

▶ Kerstin Ekman jakaa suuressa romaanissaan kirjailijan työn kahteen puoliskoon, joiden tekijäksi ei yksi ihminen kunnolla veny. Ekman on sepittänyt tarinan kahdesta naisesta, jotka luovat tuotannon yhden naisen nimellä. Hoikka ja elegantti nimetään kirjoittajaksi, koska hän on sopivampi liehumaan kirjojen myyntiponnisteluissa. Perin huvittava, kirjallisesti sivistynyt, yhteiskunnallisesti kirpeä ja inhimillisesti liikuttava romaani jaksaa kertoa kuusikymmentä vuotta Ruotsin kulttuurihistoriaa. KN

 

David Foster Wallace: Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja. Suom. Juhani Lindholm. 314 s. Siltala.

▶ David Foster Wallace yhdistelee kirjoissaan sopivassa suhteessa vakavuutta ja pilkkaa. Novellikokoelmassaan hän yhdistää akateemisuuden ja proosan. Kertojat punnitsevat sanojaan, ja kirjallisia rakenteita tuodaan näkyviin matemaattisen kaavan kautta. Kertojat vakuuttelevat haastattelijaa, hakevat tältä oikeutusta, imartelevat. Wallacen tekstikone rullaa vaivattomasti. Samalla se vaivaa. Tässä on hänen taituruutensa. HR

 

Cormac McCarthy: Kaikki kauniit hevoset. Suom. Kaijamari Sivill. 358 s. WSOY.

▶ Cormac McCarthyn realistisessa jälkiwesternissä ratsastetaan Yhdysvaltain ja Meksikon rajaseudulla. 16-vuotias John Grady lähtee kahden kaverinsa kanssa Meksikoon työnhakuun. Köyhiä ja paperittomia poikia kohdellaan karjaakin huonommin. Lopussa Grady kuulee sellaisesta mahdollisuudesta, että oikeuksien puolesta voi taistellakin. McCarthy pystyy rakentamaan seisahtuneisiinkin hetkiin latausta, joka voi räjähtää milloin hyvänsä. HR

 

Toni Morrison: Koti. Suom. Seppo Loponen. 132 s. Tammi.

▶ Koti on tiivis ja intensiivinen kertomus veljestä ja sisaresta, jotka murjottuina hakevat turvaa. Toni Morrison on tässä, niin kuin aina, rikottujen puolella. Nobel-palkittu kirjailija julistaa painokkaasti lasten vastuuntuntoisen kohtelun tärkeyttä; musta sotilas Frank on huomannut Koreassa, että siellä ”vanhemmat heittäytyivät arvelematta lastensa suojaksi”. Tällainen suoja olisi ollut sisaruksille tarpeen. KN

 

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet. Suom. Raisa Porrasmaa. 330 s. Tammi.

▶ Murakamin romaanin päähenkilö muistuttaa Suomen ex-pääministeri Matti Vanhasta. Tsukuro Tazaki luulee olevansa tuiki tavallinen ja väritön, vaikka on todellisuudessa mitä eriskummallisin persoona. Romaani on kauniisti kirjoitettu, mutta melko perinteinen nuoren miehen kasvukertomus. Suomalaislukijoita kiinnostanee, että vuodesta toiseen Nobel-veikkausten kärjessä keikkuva Murakami on sijoittanut kelpo siivun kirjan tapahtumista Suomeen. LS

 

Vladimir Nabokov: Kalvas hehku. Suom. Kristiina Drews. 336 s. Gummerus.

▶ Vladimir Nabokovin arvoituksellinen romaani ilmestyi vuonna 1962. Se on John Shade -nimisen runoilijan runoelman, kirjan toimittajan Charles Kinboten esipuheen, kommentaarin ja hakemiston epäyhtenäinen kokonaisuus. Ei ole varmaa, ovatko Shade tai Kinbote oikeasti olemassa vai kirjallista leikinlaskua. Juuri epävarmuudesta ja metafiktiivisyydestä johtuen Kalvasta hehkua pidetään Nabokovin antoisimpana romaanina. Mistä kirja sitten pohjimmiltaan kertoo? Kirjoittamisesta, lukemisesta ja tulkinnan mieli- ja ylivallasta. HR

 

Jayne Anne Phillips: Murhenäytelmä. Suom. Kersti Juva. 584 s. Tammi.

▶ Jayne Anne Phillips jatkaa amerikkalaista proosaperinnettä, jossa tunnettu rikosprosessi kuvataan romaanin muodossa rangaistukseen saakka. Hämyiset valokuvat murhatuista lapsista korostavat murhenäytelmän järkyttävyyttä. Edeltäjiään romanttisemmille teille Phillips lähtee sepitettyään keskeiseksi kokijaksi Emily Thornhillin, nuoren naistoimittajan, jonka ammattilaisen näkökulman rinnalle pyrkivät inhimilliset säälin, raivon ja inhon tunteet. KN

 

Thomas Pynchon: Painovoiman sateenkaari. Suom. Juhani Lindholm. 1001 s. Teos.

▶ Salaperäisen Thomas Pynchonin pääteos tuntuu muodostavan oman universuminsa. Se on postmodernin metafiktion, kirjalliset keinonsa paljastavan ja itseensä viittaavan kirjallisuuden loistokkain esimerkki. Kaikki alkaa toisen maailmansodan lopulla, kun saksalaisten V-2-raketit iskevät Lontoossa paikkoihin, joissa USA:n armeijan luutnantti Slothrop on vähän aiemmin harjoittanut seksiä. Painovoiman sateenkaari on verkko, jossa ei voi koskaan varmasti tietää, missä sen keskusta on. Lukija saa kiinni jostakin keskeisestä, mutta se voi olla vain yksi solmukohta. HR

 

Åsne Seierstad: Yksi meistä. Kertomus Norjasta. Suom. Pirkko Leino. 585 s. WSOY.

▶ Yksi meistä ei kerro vain 77 norjalaista julmasti tappaneesta Anders Behring Breivikistä. Teos on moninäkökulmainen, vankkaan journalistiseen työhön pohjautuva dramatisointi kolme kesää sitten maailmaa järkyttäneestä Utøyan saaren murhenäytelmästä ja norjalaisesta yhteiskunnasta. Seierstadin luoma kuva yksinäisestä, huomiota ja rakkautta kerjäävästä pojasta on tietenkin tulkinta, mutta teos tuntuu uskottavalta, sillä väittämisen sijaan Seierstad kuvaa. KH

 

Dag Solstad: Ujous ja arvokkuus. Suom. Tarja Teva. 252 s. Teos.

▶ Asiat riistäytyvät viisissäkymmenissä olevan opettajan Elias Ruklan käsistä, kun hän kesken luennon tajuaa Ibsenin Villisorsan syvimmän salaisuuden. Rukla menettää malttinsa ja innottomien oppilaidensa silmissä arvostuksensa. Norjalaiskirjailijan teos kuvaa hienosti ajan hengen muutosta Ruklan 1960-lukulaisesta nuoruudesta vuosituhannen taitteeseen. Entiseen ei voi palata, mutta uuteen on liki mahdoton sopeutua. 20 vuotta ilmestymisestään teos on yhä värisyttävän ajankohtainen. RK

 

Donna Tartt: Tikli. Suom. Hilkka Pekkanen. 895 s. WSOY.

▶ Donna Tarttin Tikli on jättimäinen mutta palkitseva luku-urakka. 13-vuotiaan Theon elämä nytkähtää raiteiltaan tuhoisassa terrori-iskussa, jossa hän menettää äitinsä ja saa samalla mukaansa jotain, joka tulee sanelemaan hänen elämänsä käänteitä yllättävillä tavoilla. Arvaamattomuuden julmuus voi iskeä hetkenä minä hyvänsä eivätkä hyvät teot välttämättä johda hyvään ja pahat pahaan. Tikli on myös romaani taiteen arvosta ja väärennöksistä. SS

 

Ljudmila Ulitskaja: Vihreän teltan alla. Suom. Arja Pikkupeura. 768 s. Siltala.

▶ Venäjän suosituimman nykykirjailijan teos kertoo kolmen pojan kehityksestä pysähtyneisyyden kauden Neuvostoliitossa. Tarina alkaa Stalinin kuolemasta ja päättyy runoilija Joseph Brodskyn kuolemaan 1996. Ljudmila Ulitskajan pääteoksena pidetyn romaanin päähenkilöitä yhdistää totuudennälkä sekä rakkaus kirjallisuuteen ja klassiseen musiikkiin. Vihreän teltan alla ilmestyi Venäjällä jo 2011, mutta se on edelleen ajankohtainen. Se muistuttaa, etteivät kaikki venäläiset ajattele samalla tavoin kuin presidentti Vladimir Putin. TT

 

 

Tietokirjat

 

Antti Blåfield: Loistavat Erkot. 400 s. Otava.

▶ Antti Blåfield piirtää tarkan kuvan 125-vuotiaan Helsingin Sanomien vaikuttajista. Hän puhuu lehdestä rakkaudella, mutta kuvaa kriittisesti toimituksen elämää ja vallankäyttöä. Sanoman johtamisessa oli suuria ongelmia. Oikukas Aatos Erkko sai raivareita ja simputti estottomasti päätoimittajia. Loppuluku antaa tähän asti parhaan kokonaiskuvan päätoimittaja Mikael Pentikäisen erottamisesta keväällä 2013. KHu

 

Outi Hakola, Sari Kivistö: & Virpi Mäkinen (toim.): Kuoleman kulttuurit. Suomessa. 270 s. Gaudeamus.

▶ Kirjassa käsitellään kuoleman biologisia, henkisiä, filosofisia ja yhteiskunnallisia puolia. Kuoleman pakeneminen vain lisää sen valtaa. Kuolevien siirtäminen kotoa sairaaloihin on luonut uuden, sosiaalisesti kuolleiden ryhmän. Kirjassa osoitetaankin, että ikuinen haave kuolemattomuudesta johtaa ojasta allikkoon: valinta menettäisi tuolloin arvonsa ja merkityksensä. PW

 

Aila Ruoho & Vuokko Ilola: Usko, toivo ja raskaus. Vanhoillislestadiolaista perhe-elämää. 400 s. Atena.

▶Päivähoidossa ryhmäkoolla on yläraja lasten parhaaksi. Vanhoillislestadiolaisessa perheessä sitä ei ole. Syy on liikkeen ehkäisykielto, joka aiheuttaa kärsimystä. Kirjan viesti on selvä: ”Yksikin kaksi- tai kolmevuotias, joka saa kuulla olevansa liian iso päästäkseen syliin, on liikaa.” Tietokirja perustuu haastatteluihin ja laajaan kirjalliseen aineistoon. KHu

 

Markku Jokisipilä: Punakone ja vaahteranlehti. 332 s. Otava.

▶ Jääkiekkoilu oli keskeinen osa kylmän sodan historiaa – siinä Markku Jokisipilän teesi. Rauhanomainen rinnakkaiselo muuttui Jokisipilän mukaan kulttuuriseksi korvikesodaksi. Jokisipilän mukaan myös jääkiekkoilun eikä vain suuren isänmaallisen sodan patrioottinen historiankirjoitus on voimistunut presidentti Vladimir Putinin johdolla. Maassa ollaan 2010-luvulla ylpeitä lajin hienoista perinteistä ja pidetään yllä lajimainetta. AR

 

Kalle Kniivilä: Putinin väkeä. Venäjän hiljainen enemmistö. 240 s. Into.

▶ Kniivilä on haastatellut eri asemassa olevia ja erilaisilla paikkakunnilla asuvia ihmisiä, useimmiten vanhoja tuttaviaan ja ystäviään, joiden kanssa on voinut puhua luottamuksellisesti. Joukossa on sellaisia, jotka eivät oikeastaan pidä Putinista, mutta katsovat, että häneen on syytä turvata, koska vaihtoehto on suurella todennäköisyydellä vielä huonompi. Kniivilän kirja kuuluu lajinsa ehdottomiin valioihin. TV

 

Mirkka Lappalainen: Pohjolan leijona. Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611–1632. 321 s. Siltala.

▶ Pohjolan Leijona on rapsodinen teos. Yhtäällä siinä kulkee suuri juoni, majesteetin johtama valtakunnanpolitiikka. Toisaalta aina välillä kirjoittaja zoomaa tiettyihin ilmiöihin tai henkilöihin, kuten Johannes Messeniukseen, Nils Bielkeen tai Suomen mahtavimpiin porvareihin Jacob Wolleen tai Erik Andersson Knapeen. Lappalainen piirtää sujuvalla kynällään asiantuntevan ja monipuolisen kuvan Pohjolan Leijonasta. SZ

 

Paavo Lipponen: Murrosten aika. Muistelmat 1979–95. 558 s. WSOY.

▶ Lipposen muistelmien toinen osa kattaa vuodet 1979–1995. Tuona aikana Lipponen ehti olla pääministerin sihteeri ja rivikansanedustaja. Hän ehti myös pudota eduskunnasta ja palata takaisin. Paluunsa jälkeen hänestä tuli Sdp:n puheenjohtaja ja pääministeri. Lipposen päävihollinen historiasodassa on sama kuin aikoinaan politiikassa: keskusta. TL

 

Minna Maijala: Herkkä, hellä, hehkuvainen: Minna Canth. 431 s. Otava.

▶ Minna Canth oli kirjallisuudentutkija Minna Maijalan mukaan muutakin kuin naisasialiikkeen ”järkähtämätön amatsoni”. Canthin kirjeenvaihtoa ja muita aikalaislähteitä käyttävä Maijala nostaa esiin kirjailijan monet roolit ja rohkean imagon takaisen haavoittuvuuden. Canthin vaiheiden lisäksi teos kuvaa elävästi 1800-luvun aate- ja kulttuurihistoriaa. Maijala korostaa Canthin yhteyksiä naturalismiin ja muihin eurooppalaisen kirjallisuuden suuntauksiin, joiden kehitystä hän seurasi hämmästyttävän tiiviisti Kuopiosta käsin. LL

 

Hanna Nikkanen ja Antti Järvi: Karanteeni. Kuinka aids saapui Suomeen. 228 s. Siltala.

▶ Nykyäänkin suhtautuminen aidsiin on monesti vainoharhainen, mutta Karanteeni-kirja antaa asenteille kuoliniskun: kirja kertoo aidsista asiallisesti ja elävien esimerkkien kautta. Niihin kuuluu lääkäreitä, tiedotusvälineitä, Seta ja muita yhdistyksiä sekä tietysti potilaita, joista jotkut esiintyvät omalla nimellään. PW

 

Pekka Nykänen & Merina Salminen: Operaatio Elop. Nokian matkapuhelinten viimeiset vuodet. 353 s. Teos.

▶ Harvaa toimitusjohtajaa on riepoteltu yhtä paljon kuin Stephen Elopia. Operaatio Elop -kirjan mukaan väitteet eivät pidä paikkaansa, vaikka Elop virheitä tekikin. Nokia oli jo muuttunut luovasta ja avoimesta työyhteisöstä kömpelöksi ja ylimieliseksi dinosaurukseksi. Sen sijaan Elop motivoi, kannusti ja keskusteli työntekijöiden kanssa. Operaatio Elop tuo ristiriidat esille siloittelematta eikä yritä päätyä yksiselitteiseen ratkaisuun. PW

 

Silja Pitkänen & Ville-Juhani Sutinen: Kolmannen valtakunnan keskitysleirit. 273 s. Savukeidas.

▶ Lukija saa kirjasta hyytävän kuvan siitä, miten lyhyt matka leirihelvetistä oli arkeen. Keskitysleirit tapahtuivat tässä maailmassa, eivät erillisessä universumissa. Pitkänen ja Sutinen arvioivat myös keskitysleiriturismia. Onhan kirjakin osa ilmiötä. Kirjoittajat eivät tuomitse, eivät edes Arbeit macht frei -kyltin alla hymyileviä japanilaisturisteja. HR

 

Agneta Rahikainen: Edith – runoilijan elämä ja myytti. 463 s. Schildts & Söderströms.

▶ Rahikainen erittelee herkullisesti, turhankin yksityiskohtaisesti, kuinka kuva Södergranista muotoutui. Edith jakautuu kahteen osaan. Ensin Rahikainen kertoo lähdekriittisesti, mitä Södergranista on mahdollista tietää. Kun Södergran kuolee, alkaa hänen myyttinsä. Rahikainen erittelee herkullisesti, turhankin yksityiskohtaisesti, kuinka kuva Södergranista muotoutui. KH

 

Panu Rajala: Tulisoihtu pimeään, Olavi Paavolaisen elämä. 622 s. WSOY.

▶ Rajalan Tulisoihtu pimeään pyrkii ja pääsee lähelle kohdettaan. Teos kertoo ristiriitaisen, Janus-kasvoisen miehen tiestä, nopeasta noususta loistavaksi johtotähdeksi ja kivuliaasta hiipumisesta melankoliseksi, kyyniseksi valtakunnanpessimistiksi. Tulisoihtu pimeään on sekä kohteensa että tekijänsä näköinen: Rajalan ääni kuuluu vahvana läpi koko teoksen. VL

 

Timo Soini: Peruspomo. 307 s. WSOY.

▶ Peruspomo on kertomus vuoden 2011 vaalivoiton taustoista. Huoltoasemien baareissa Soini lietsoo ihmisiä kapinaan hallitusherroja ja raharikkaita vastaan. Eduskunnan kahvilassa ja lähipiirissään Soini voi armottomasti sättiä puoluetovereitaan. Teksti on lennokasta ja viimeistelemätöntä. Lukijalle tulee vaikutelma, että ylikierroksilla käyvä Soini on armottomassa kiireessä yrittänyt kirjoittaa kaiken itsestään ja perussuomalaisista. HV

 

Samuli Tiikkaja: Tulisaarna – Einojuhani Rautavaaran elämä ja teokset. 684 s. Teos.

▶ Tulisaarna luo huolellisen, perusteellisen ja kattavan katsauksen Einojuhani Rautavaaran (s. 1928) vaiheisiin. Musiikki ja elämäkerrallinen aines etenevät kronologisesti ja luontevasti rinnakkain. Tiikkaja kuvaa ansiokkaasti teosten syntyvaiheita, sävellysten välisiä yhteyksiä sekä Rautavaaran musiikin yleisiä kehityslinjoja. LK

 

Juhana Torkki: Tarinan valta. 319 s. Otava.

▶ Torkki näyttää askel askeleelta miten hyvä tarina rakennetaan. Tarinalla tulee olla arkkityyppinen tunteita herättävä juonirakenne, jossa pieni ja hyvä kukistaa suuren ja pahan. Dramaattisilla kärjistyksillä herkutteleva media on Torkin mukaan nykyajan sirkus ja toimittajat viihdyttäjiä, jotka totuuden kertomisen sijasta herättävät tunteita. PW

 

Erkki Tuomioja: Siinä syntyy vielä rumihia. Poliittiset päiväkirjat 1991–1994. 680 s. Tammi.

▶ Tuomioja on julkaissut vuosien 1991–1994 päiväkirjansa sellaisenaan vain henkilökohtaisimmat kohdat poistaen. Tuloksena on ainutlaatuinen dokumentti Suomen lähihistorian suuresta murroskaudesta. Sdp:ssä tuskin oli 1990-luvun alussa yhtään merkittävämpää kärhämää, josta Tuomioja ei olisi tiennyt. Monesti hän oli osapuolenakin. TL

 

Maarit Tyrkkö: Tyttö ja nauhuri. 430 s. WSOY.

▶ Ystävystyminen Kekkosen kanssa oli niin Tyrkölle kuin Suomen Kuvalehdelle menestyskertomus. Presidentti ihastui. Kuvalehden levikki alkoi vähitellen kohentua – kiitos myös Maaritin ja Kekkosen. Tyrkkö valloitti päämiehen lisäksi tämän sisäpiirin. Kirja päättyy vuoden 1975 loppuun. Jatkoa on luvassa. Tämän kirjan jälkeen odotukset ovat hyvin korkealla. MJ

 

Johanna Vesikallio: Lillan. Elisabeth Rehnin epätavallinen elämä. 347 s. Otava.

▶ Politiikan toimittaja Johanna Vesikallion kirjoittaman Elisabeth Rehn -kirjan parasta antia ovat Rehnin sisarten ja lasten suorasukaiset haastattelut. Isoäidillä ei ole aina aikaa edes omille lapsenlapsille, kun maailman lapset odottavat. Kirjan punaisena lankana kulkee Rehnin vaikea suhde omaan puolueeseen, hänellä ei ollut Rkp:ssä mitään mahdollisuuksia esimerkiksi puheenjohtajaksi. TL

 

Iiro Viinanen: Vaaran vuodet 1991–1995: Muistelmia ja päiväkirjamerkintöjä. 288 s. Paasilinna.

▶ Päiväkirjamerkinnät ovat säälimättömiä. Niistä tulee hyvin selville porvarihallituksen kujanjuoksu; kun markka heikkenee, Suomella on vaikeuksia saada ulkomaista lainaa, työttömyys nousee jyrkästi, pankkeja, keskusliikkeitä ja yrityksiä kaatuu. Viinasella on vain yksi tavoite, Suomen velkaantumisen lopettaminen ja kansantalouden pelastaminen. HV

 

 

Runot

 

Eino Santanen: Tekniikan maailmat. 102 s. Teos.

▶  Monet Tekniikan maailmat -kokoelman runot on kirjoitettu 20 euron seteleille. Nimiruno on monitaiteellisen esityksen partituuri, eri asia paperilta ja bändin kera lavalla. Eino Santanen ja taittaja Markus Pyörälä luovat typografian keinoin runoihin visuaalisesti jännittävän tason. Näyttävimmät temppunsa esiteltyään Santanen kirjoittaa muutaman pienen, herkän rakkausrunon. KK

 

Bruno K. Öijer: Trilogia. Suom: Markku Into, Seppo Lahtinen, Ilkka Pasanen. 265 s. Sammakko.

▶  Ruotsalaisen runouden suuren romantikon runot uhkuvat arjen tuskaa ja pohjoista alakuloa. Rakkaudessa läsnä on toisen lähtö, vanhemmuudessa väkivalta, kauneudessa hajoaminen, pimeässä vieraat tunteet ja oliot. Tummasävyisissä säkeissä maisemat kääntyvät nurin ja auki paljastaen saumoja ja halkeamia. Trilogia sisältää kolme runokokoelmaa kolmelta suomentajalta. Inhimillisyyden kuvauksina Öijerin runot ovat rehellisiä ja siksi parantavia. MP

 

Vuoden kirjat 2014 arviot: Kustaa Hulkko, Karo Hämäläinen, Markku Jokipii, Lauri Kilpiö, Karri Kokko, Riitta Kylänpää, Ville Laamanen, Tuomo Lappalainen, Lauri Lehtinen, Kaisa Neimala, Joni Pyysalo, Maria Pääjärvi, Antero Raevuori, Herman Raivio, Leena Sharma, Salla Simukka, Teppo Tiilikainen, Heikki Vento, Timo Vihavainen, Pekka Wahlstedt ja Seppo Zetterberg.

Tämä oli ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Tilaa Suomen Kuvalehti ja hanki luettavaksi koko sisältö ja arkisto

Tilaa

Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään.