Viina virtaa, käytös on öykkärimäistä – ja rahvas sopii vain palvelemaan
Arvio: Lasse Lehtisen romaanitrilogian päätösosa käpertyy sisään, päähenkilöönsä.
Entinen kansanedustaja ja europarlamentaarikko Lasse Lehtinen on hiljalleen viimeistellyt romaanitrilogian, jonka ensimmäinen teos oli vuonna 2008 julkaistu Siivetönnä en voi lentää.
Trilogiassa Suomen sotienjälkeistä kaupungistumista ja suurten ikäluokkien historiaa seurataan rakennusalan yrittäjän näkökulmasta. Erehtyvä, mutta uskossaan luja Toivo Ahola rakentaa kaivokselat ja louhelat ja vaurastuu yrityksensä kehittämän rakennusmetodin, elementteihin luottavan sarjallisuuden avulla raharössien raskaaseen kaartiin.
Sarjan kolmannessa Ei ole muuta antaa -kirjassa Aholan imperiumi on laajentunut Lähi-Idän ja Neuvostoliiton suurille suomalaisille työmaakeskittymille. Aholasta itsestään on tullut vanhan liiton puskapatruuna. Viina virtaa, käytös on öykkärimäistä ja rahvas sopii vain palvelemaan.
Poika Jukka Ahola ottaa yrityksen hoitaakseen toimintakyvyttömäksi itsensä tärvelleeltä isältään. Pojasta on sukeutunut ehta liberaali markkinatalousmies kasinotalouden turhuuksien roviolle.
Mielenkiintoisimmillaan Ei ole muuta antaa paneutuu Irakiin suuntautuneeseen rakennusteollisuusvientiin, jossa ”työväki on ottanut ne varsinaiset tappiot, avioerot, alkoholismin ja itsemurhat”, mutta jonka tienesteillä moni ”ukko on rakentanut Suomeen omakotitalon tai kaksi, ostanut auton ja naurattanut naisia”.
