Vastaus parahdukseen

televisio
Teksti
Tero Kartastenpää

Syyskuussa Raumalta kuului parahdus. Murrerunoilija Heli Laaksonen valitti Helsingin Sano­mien mielipideosastolla, että kirjailijuutta pidetään ”vähäpätöisenä”. Ylekään ei tee kirjailijoista tv-ohjelmaa.

Yle kiiruhti vastaamaan, että kirjallisuus on kyllä keskiössä ja sanataide loistaa kanavilla. Tekijöitäkin haastatellaan.

Eihän sellainen riitä. Sivistyneen ihmisen kuuluu vaatia uutta kirjallisuusohjelmaa heti, kun edellinen on lopetettu huonojen katsojalukujen vuoksi.

Jopa Yleä karsastavassa Medialiitossa on ideoi­tu, että Ylen kirjaohjelmat innostaisivat suomalaisia lukemaan. Kaupallinen kanava ei ilmeisesti moiseen pystyisi.

4. maaliskuuta sitten alkaa lukeneiston päiväuni, ylemäisesti nimetty Kulttuuricocktail Kirjat.

Vetäjällä Anna Tulustolla on vankka kokemus sivujen selailusta. Hän on juontanut suurta osaa kirjaohjelmista: Aamun kirjaa, Lukupiiriä ja Kirjamaata. Luetuista romaaneista on tullut ammattieläytyjälle osa ”mielen maantiedettä”.

Tulusto ymmärtää vaativaa kohderyhmäänsä: ensimmäisen jakson teemana on keski-ikäisten keskiluokkaisuus, toisessa talvisota.