Kauhuklassikot elävästi säestettynä
Claudio Simonetti soittaa, kun veitsi heiluu.
Verta, väkivaltaa, mystiikkaa ja lisää verta. Nämä elementit toistuivat 1970-luvulla suureen suosioon nousseissa italialaisissa giallo-kauhuelokuvissa.
Maineikkaimman giallo-tekijän Dario Argenton (s. 1940) filmejä esitetään edelleen teemailloissa, vieläpä alkuperäismusiikin säveltäjän yhtyeen siivittämänä. 10. toukokuuta Helsingin Savoyssa järjestetään Verenpunaisen kauhun ja Suspirian livesäestysnäytökset. Seuraavana päivänä Claudio Simonetti soittaa Tampereella.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Argenton elokuvien tuore bluray-kokoelma sisältää teokset Kuoleman lintu (1970), Verenpunainen kauhu (1975), Suspiria (1977), Tenebre (1982), Phenomena (1985) ja Opera (1987). Phenomenasta voi nauttia myös elokuvateattereissa 24. toukokuuta alkaen.
Claudio Simonetti teki musiikkia nyt esitettävienVerenpunaisen kauhun ja Suspirian ohella kolmeen kokoelman teokseen. Argenton esikoisohjauksen Kuoleman linnun soundtrackista vastasi Ennio Morricone, joten Simonetti astui suuriin saappaisiin.
Yhteistyö alkoi puolivahingossa.
”Olin studiossa levyttämässä yhtyeeni kanssa, kun tuottajamme esitteli meidät Dariolle. Hän pyysi meitä sovittamaan jazzmuusikko Giorgio Gaslinin sävellyksiä elokuvaansa. Sitten Gaslini riitautui Darion kanssa, joka tilasi meitä myös puuttuvat osat. Samalla bändimme nimettiin Gobliniksi rumpalin vaihdon myötä”, Simonetti, 67, muistelee.
Sessioista syntyi Verenpunaisen kauhun pääteema Profondo rosso sekä raidat Death Dies ja Mad Puppet. Startti oli nuorille muusikoille onnenpotku. Simonettin mukaan Argento oli 1970-luvun puolivälin Italiassa suorastaan pelottavan kuuluisa.
”Meitä jännitti ensin tajuttomasti. Kun elokuvasta sitten tuli hitti, saatoimme keskittyä kokonaan elokuvamusiikkia”, toteaa Simonetti, jonka käsialaa on myös George A. Romeron zombiklassikon Kuolleiden aamunkoitto (1978) soundtrack.
Simonetti säveltää pääsääntöisesti viimeisteltyyn elokuvaan keskusteltuaan ohjaajan kanssa, mihin yhteyteen musiikkia halutaan. Argento on suonut Simonettille sävellys- ja sovitustyössä usein ”tyhjän nuottiarkin”, täyden luomisvapauden.
Poikkeuksiakin on. Esimerkiksi Suspiriaan ohjaaja vaati juuri tietyt elementit.
”Suspiriassa miksasimme Darion vision mukaisesti buzukin ja tablan kaltaisia etnisiä instrumentteja syntetisaattoreihin kuten Modular Moog System 1000, Mellotron ja Moog.”
Suomessa esitettävien Verenpunaisen kauhun, Suspirian ja filmiotteiden livesäestykseen liittyy haasteensa. Musiikki on synkronoitava tarkasti dialogiin ja kuvaan.
”Taustamusiikki on pitänyt sovittaa uudelleen, ja tavallaan alkuperäisen soundtrackin päälle. Onneksi nykytekniikka mahdollistaa sävelmateriaalin erottamisen puheosuuksista. Se on työlästä mutta mahdollista.”
Argento – samoin kuin Simonetti – loi arvostetuimmat teoksensa 1970- ja 1980-luvulla, joiden saavutuksista Argento Collection -julkaisut on valittu. Kuoleman lintu, Verenpunainen kauhu ja Suspiria ovat klassikon maineessa. Tenebre, Phenomena ja Opera säväyttävät paikoin.
Uusin hanke jämähti esituotantoon. The Sandmanin joukkorahoituskampaja jäi kauas realistisesta tuotantobudjetista, vaikka pääosaan oli lupautunut rocktähti Iggy Pop ja säveltäjäksi Simonetti.
”En tiedä, mistä se kiikasti”, pahoittelee Simonetti.
Argento Collection. Kuusi bluray-levyä. Universal, 2019. Claudio Simonetti’s Goblin & Dario Argento: Verenpunainen kauhu & Suspiria, 10.5. Helsingin Savoy-teatteri. The Best of Italian Horror Soundtrack, 11.5. Tampereen Tullikamarin Pakkahuone.