Vapauden kaipuuta turkkilaisessa muslimiyhteisössä – Mustang on todella hieno elokuva

Arvio: Oscar-ehdokas Mustang kertoo tahdon ja sielun vapaudesta.

elokuvat
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Mustang on valoisa elokuva, vaikka se kertoo synkistä asioista.

Päähenkilöt ovat viisi siskosta turkkilaisessa maalaiskylässä Mustanmeren rannalla. Nämä varhaisteini-ikäiset vielä enemmän leikkivät kuin flirttailevat poikien kanssa.

Kaikki muuttuu, kun naapurin harras (ja yrmeä) rouva ilmiantaa tytöt poikien koskettelusta. Heidät lukitaan sisään. Tytöt karkaavat kaupunkiin jalkapallo-otteluun ymmärtämättä tilanteen vakavuutta, mutta jäävät kiinni kylän naisille.

Nyt kunniamurhat eivät olisi kaukana, joten naiset tekevät kaikkensa salatakseen paon miehiltä. Mutta peruuttamattomia päätöksiä tehdään tyttöjen tietämättä. Monta päivää ei kulu, kun heitä ryhdytään yksi kerrallaan naittamaan naapurikylän sopiville pojille.

Sulhasen astuessa taloon lapsuus loppuu ja tyttö menettää oman identiteettinsä.