Valo tulee: Helsinki Luxissa Tuomiokirkko saa pintaansa hillityn kimmellyksen
Kirkon valaisee suomalaisen valotaiteen grand old lady Tarja Ervasti.
Pääkaupungin talvi-illat olivat tasan vuosi sitten kauniimpia kuin koskaan.
Pakkanen oli lauhtunut, vastasatanut lumi kuorrutti kadut keveänä ja Lux Helsinki -valofestivaali teki ydinkeskustasta talvisen satumaan.
Festivaaliteoksia katseli arviolta 500 000 ihmistä. Vilkkailla kävelyreiteillä järjestettävän ilmaistapahtuman omaa yleisöä on tosin mahdoton erottaa pikkutarkasti muista kulkijoista.
Taiteellinen johto sekoittaa pakkaa lisää sijoittamalla teoksia joka vuosi hieman eri alueille, mutta Helsingin Tuomiokirkko valaistaan aina.
Suositun tapahtuman historia yltää vuosituhannen vaihteen taakse: tuli- ja valotapahtuma Valon voimat pidettiin marraskuussa vuosina 1995–2009.
Muun muassa LED-valotekniikoiden ja tietokoneohjelmien kehitys saivat aikaan sen, että Valon voimien tilalle päätettiin perustaa uusi Valon vuodenaika -festivaali, jonka nimi on viimeksi kuluneet viisi vuotta ollut Lux Helsinki.
Lux Helsingin ulkoilma-alue on tänä vuonna tuotu Senaatintorin ja Kauppatorin kulmille. Valoa pintaansa saavat Helsingin kaupungintalo, Presidentinlinna, Stora Enson kuutiomainen pääkonttori, Suomen Pankki, Ritarihuone sekä kaupunginmuseon ja yliopiston Topelia-rakennuksen sisäpihojen seinät. Tuomiokirkko komeilee kaikkien yläpuolella.
Empirekatedraali on aikaisempien vuosien festivaaleilla saanut pintaansa monenlaista väri-ilottelua.
Viime vuoden teoksessa siihen heijastettiin kuvia kahdeksalta taiteilijalta, muun muassa valokuvaaja Stefan Bremeriltä sekä värikylläisiltä taidemaalareilta Maiju Salmenkiveltä ja Katja Tukiaiselta.
Tänä vuonna vuorossa on hillitympää kimmellystä, tekijänään teatterivalojen ja valotaiteen konkari, Taideyliopiston valo- ja äänisuunnittelun laitoksen opettaja Tarja Ervasti.
”Tuomiokirkko on hieno kohde keskeisellä paikalla ja valkoinen kuin maalauskangas”, hän kehuu.
Kuten useimmat valotaiteilijat, Ervastikaan ei ole koko kansan tuttu. Festivaalin taiteelliset johtajat Ilkka Paloniemi ja Matti Jykylä Sun Effects -valofirmasta olivat kuitenkin jo vuosia sitten kiinnostuneita tilaamaan häneltä ulkoilmateoksen.
”Meistä on erityisen hienoa saada Suomi 100 -vuoden Lux Helsinkiin näin isosti naistaiteilija”, Matti Jykylä kertoo.
”Sanoisin, että Tarja on suomalaisen valotaiteen grand old lady.”
Kuten ennenkin, myös tällä kertaa tuomiokirkon kappeli ja tapuli valaistaan omilla teoksillaan: Kaisa Salmen maalauksella ja Outi Pieskin Gorži-videolla, joka juhlistaa ensimmäisen pohjoismaisen saamelaiskokouksen 100-vuotispäivää.
Ervastin luomus on Domus 360º – Neljä kotia. Numero ja astemerkki nimen alussa kertovat, että valoteos levittäytyy kirkon kaikille neljälle sivulle, ensimmäistä kertaa festivaalin historiassa.
Kodit nimen lopussa tarkoittavat ihmisen henkisiä koteja. Niitä ovat perhe, luonto, tieto sekä ikuisuus taivas- ja avaruuskuvioiden muodossa.
Muutamat Domus 360º:n yksityiskohdista erottuvat vasta kirkkoa ympäröivällä tasanteella, johon yleisö pääsee kävelemään kuin taidenäyttelyyn.
Kirkon takaseinustalla on ihmishahmoja valoa heijastavasta peiliteräksestä. Willie Budskon säveltämä musiikki säestää valojen liikettä.
Valotekniikka tuotiin paikalle vasta uudenvuoden jälkeen, sitä ennen Ervasti sääti monimutkaista kokonaisuutta 3D-mallina tietokoneen näytöllä.
Mikä hänestä on parasta valon kanssa työskentelyssä?
”Valo on materiaaleista hienoin, koska se on elämän edellytys. Siinä on siis tämä metafyysinen ja fyysinen puoli.”
Lux Helsinki -festivaali järjestetään Helsingissä 5.–9.1. klo 17–22. Lux In -valotaidenäyttely Kaapelitehtaalla 10.1. asti.