Hatunnosto papparockille

Jukka Koskelaisen rocktekstit kaipaisivat vähän säröä.

esseekokoelma
Teksti
Silvia Hosseini

Rock-esseistiikka ei ole pelkkää fanittamista, kirjoittaa Jukka Koskelainen Sanoja mustan tähden alla -teoksessaan. Ihailun sijaan hän pyrkii tavoittamaan ”tunnelmia ja tihentymiä” suosikkiartistiensa kappaleista. Esseekokoelman odottaa paneutuvan sanoituksiin, ja Koskelainen tekeekin hyviä huomioita laululyriikan erityispiirteistä runouden alalajina. Enimmäkseen hän kuitenkin keskittyy rock-historiaan, mikä on vähän puisevaa. Melkein jokaisessa tekstissä jaksetaan ihmetellä muusikoiden huumeiden käyttöä.

Hautojen lisäksi esseissä vieraillaan laulujen syntysijoilla. Erityisesti viihdytään Berliinissä, välillä David Bowien, välillä elokuvasäveltäjä Friedrich Hollaenderin kanssa. Kokoelmassa mukana ovat muun muassa Creamin Jack Bruce, The Eaglesin Glenn Frey ja Leonard Cohen. Osa artistivalinnoista yllättää: oman esseensä saavat ”Saksan Juice” Udo Lindenberg sekä Tito Puente, jota käsittelevä teksti esittelee salsan historiaa ja ominaispiirteitä mainiolla tavalla. Teoksessa viehättävät havainnollinen, eloisa kieli, runsaat anekdootit ja kuiva huumori. Parhaimmillaan pohdinta lähtee hauskasti lapasesta: progressiivisesta rockista päädytään Frankfurtin koulukunnan filosofiaan. Kokeneena kirjoittajana Koskelainen voisi kuitenkin haastaa itseään enemmän. Esseet kaipaisivat lisää kerroksia, vähän vääntöä tai säröä – ja huolellisempaa oikolukua.

Koskelainen vakuuttaa silti perehtyneisyydellään, paria laiskaa letkautusta lukuun ottamatta. Papparockin lisäksi hän seuraa uudempaakin musiikkia. Se oikeuttaa toteamaan, että ”maailma on mennyt monessa asiassa eteenpäin sitten 1970-luvun alun, mutta ei musiikissa”. Kommenttia voisi pitää nolon setämäisenä, jos se ei olisi enimmäkseen totta.