Uusi Hämähäkkimies Tom Holland, 21: ”Sain olla ylipuhelias, kömpelö ja muistella, millaista on olla 15-vuotias”
Tuoreessa Spider-Manissa Marvel vaikuttaa tavoittelevan toisenlaista tyyliä kuin useimmissa elokuvissaan.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Harteilla on paljon.
Tom Holland näyttelee pääosaa elokuvassa, josta pitäisi tulla yksi vuoden suosituimmista. Kymmenien miljoonien katsojien ympäri maailmaa odotetaan menevän leffateatteriin vielä ennen tämän viikon sunnuntaita.
Viikonloppuna lasketaan, kuinka hyvin elokuva on taloudellisesti menestynyt.
Tosin päätös jatko-osasta on tehty jo aiemmin. Spider-Man: Homecoming aloittaa elokuvasarjan, jonka seuraava osa tulee teattereihin heinäkuussa 2019.
”Tämä on vähän James Bond -tyyppinen tilanne. Uusi Hämähäkkimies-elokuva tulee parin vuoden välein, eikä näyttelijän vaihdos ole kovin merkittävä asia”, Holland sanoo.