
Puretun lähiön unelmat
Ranskalaisdraama vie avaruusmatkalle kerrostalossa.
Pariisin kaakkoislaidalla Ivry-sur-Seinen kunnassa sijaitsi Cité Gagarine. Se oli 1960-luvulla rakennettu, arkkitehtuuriltaan futuristinen kerrostaloryhmä. Kunnan vuokra-asuntoja oli yhteensä 382.
Rakennukset purettiin kaksi vuotta sitten. Sitä ennen alueella kuvattiin elokuva Gagarine – kiertoradalla. Fanny Liatardin ja Jérémy Trouilhin kirjoittama ja ohjaama draama yhdistelee perinteistä yhteiskunnallista realismia ja tieteiselokuvan tunnelmia. Se valittiin Cannesiin 2020, vaikka festivaalia ei pandemian vuoksi lopulta järjestettykään.
”Kun minä ja Jérémy kuvasimme Gagarinessa sen asukkaiden dokumentaarisia henkilökuvia kuutisen vuotta sitten, rakennus teki lähtemättömän vaikutuksen”, Liatard kuvailee.
”Oli kuin se olisi odottanut lentoonlähtöä.”