Kollaasimuisti

Ulla Jokisalo kokee itsensä tarinankertojaksi.

valokuva
Teksti
Tero Miettinen

Kuudenkymmenen uuden teoksen tekeminen vajaassa vuodessa on ollut kova urakka. Tiivis työskentely on myös inspiroinut, kertoo Ulla Jokisalo (s. 1955). Helsingin taidemuseossa on esillä myös kuusi museon kokoelmista poimittua varhaistyötä, joista ensimmäinen on vuodelta 1983. Tuoreet työt käyvät dialogia vanhan tuotannon kanssa. Jokisalo on käsitellyt muistin ja identiteetin teemoja liki neljä vuosikymmentä. Tekniikka on vaihdellut.

”Olen ensisijaisesti valokuvaaja, ja se näkyy kaikissa teoksissani”, Jokisalo pohtii. ”Olen kuitenkin aina halunnut laajentaa ilmaisuani yhdistämällä siihen esineitä ja rakentanut uniikkeja kollaaseja.”

Lapsuus 1950–1960-luvun Pohjanmaalla näkyy kuvakielessä. Luonto oli lähellä käärmeineen ja lepakoineen. Äiti työskenteli ompelijana. Neulat ja langat toistuvat teoksissa, samoin vanhojen muotilehtien kuvat. Kollaaseissa muotikuvat yhdistyvät saman ajan eläinkirjojen kuvastoon. Tuloksena on psykoanalyyttisesti värittyneitä kohtauksia. Ne liittyvät usein sosiaalisiin rooleihin ja naiseuden kokemukseen.

Jokisalo ei kuitenkaan halua olla sukupuolittuneen taiteen edustaja. Hän toteaa nauraen, ettei omalla kohdallaan halua ”f-alkuista sanaa” edes käytettävän.