Veljet keskenään
Kolmikannan juuret ulottuvat sotaan.
Suomesta löytyy muutama ylivertainen kulissimies, jonka rooli lähihistoriassa on ollut paljon isompi kuin päälle näyttää. Talouskuriapostoli Raimo Sailaksesta tuli elämäkerta vuosi sitten, ja Suojelupoliisissa ja eduskunnassa komean uran tehneeltä Seppo Tiitiseltä odotetaan muistelmia ensi syksyksi.
Järjestömaailmassa tätä eminenssikaartia edustaa Lasse Laatunen, joka ehti palvella EK:ta ja sen edeltäjiä yli 40 vuotta. Laatusen erikoisalaa oli työ- ja sosiaalilainsäädäntö, mutta siinä sivussa hän osallistui myös tuloratkaisujen tekoon ja monenlaisten kähinöiden sovitteluun.
Neuvotteluissa sattuu ja tapahtuu, joten kerrattavaa historiaa riittää. On kikyä ja tykaa, sosiaalitupoa ja eläkeuudistusta. Kirjan syvempi sanoma on kuitenkin psykologinen, ellei peräti yleisinhimillinen. Laatusen työparin Arto Niemisen sanoin: ”Työmarkkinaneuvottelut ovat jos mitkä ihmisten välistä toimintaa.”
Julkisuudessa työmarkkinapolitiikka näyttää eräänlaiselta kabinettien jääkiekolta, jossa pehmot eivät pärjää. Laatunen tuo kuitenkin esiin toisen puolen: asiat riitelevät, eivät miehet. Miehet suorastaan kaveeraavat keskenään. Toiset tulevat toisten kanssa toimeen paremmin kuin toiset, eivätkä parhaat kaverit aina löydy samalta puolelta neuvottelupöytää.
