Tulen morsian -elokuva näyttää keskiajan jähmeästi
Arvio: Noitavainodraamassa on hyvät lähtökohdat ja liikaa selittelyn makua.
Ahvenanmaa, 1666. Uusi pappi tuo mukanaan ajatuksen noituuden hävittämisestä. Paikallisten vaarattomasta taikauskosta tulee tarvittaessa vakava rikos. 16-vuotiaan Annan (Tuulia Eloranta) rakkaus varattuun mieheen johtaa ilmiantoon, joka tekee hänestäkin noitaepäillyn.
Saara Cantellin ohjaama ja Leena Virtasen kirjoittama Tulen morsian käsittelee dramaattista ajanjaksoa, jota on harvoin nähty valkokankaalla.
Noitaepäilyjen leviämistä kuvataan kiinnostavasti. Ilmiannot ovat vinksahtanutta vallankäyttöä, jonka seurausten verinen lopullisuus yllättää. Mielivaltaisuus saattaa kaikki naiset vaaraan. Heidät halutaan kahlita, mutta Annan ja hänen ilmiantajansa kohtaamiseen liittyy muitakin tunteita.
Myöhäiskeskiajan ihmiset lapsenomaisina touhottajina esittävä elokuva on kömpelö ja ahdas. Suurimmat ongelmat ovat käsikirjoituksessa. Juoni on lopulta yllätyksetön. Sikamaiset tai selkärangattomat kirkonmiehet voivat olla totuudellisia hahmoja, mutta yksioikoinen kelmiys uuvuttaa: typerää porukkaa.
Suomen- ja ruotsinkielisessä elokuvassa on useita pohjoismaisia osatuottajia. Kokonaisuudessa on samaa menetettyjen mahdollisuuksien makua kuin edellisessä kansainvälisesti rahoitetussa Lounais-Suomen epookissa, Mika Kaurismäen Tyttökuninkaassa.