Koreografia uusiksi

Sivuaskel-festivaalin tähti Ivo Dimchev on kaukana perinteisestä tanssitaiteesta.

tanssi
Teksti
Minna Kontkanen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tiistaina 4. helmikuuta kulttuurikeskus Stoassa Helsingissä nähdään Sivuaskel-nykytanssifestivaalin osana Selfie Concert, joka on sitä mitä nimi lupaa.

Bulgarialainen, Lontoossa asuva laulaja-lauluntekijä ja koreografi Ivo Dimchev soittaa ja laulaa itse tekemiään popkappaleita konsertissa, jonka aikana yleisöä kannustetaan ottamaan kuvia itsestään ja artistista.

Teatterisali on Selfie Concertin ajaksi muutettu valkoisen tanssimaton ja seinämän avulla nykytaidegalleriaa tai valokuvausstudiota jäljitteleväksi ”valkoiseksi kuutioksi”. Kuutiossa istuu ja liikuskelee myös esityksen yleisö.

Sivuaskeleen festivaalikuraattori Harri Kuorelahti kertoo, että konsertti on niin sanottu sosiaalinen koreografia, jonka tavoitteena on lisätä yhteisöllisyyttä keikkalavalle.

Hän pyysi vuoden 2016 Sivuaskeleeseen Dimcheviltä sosiaalisen koreografian nimeltä P Project, jota tämä on tuonut näyttämölle viime vuonnakin.

P Projectin joka esityksessä Dimchev maksaa yleisön jäsenille yhteensä tuhat euroa, mikäli nämä suostuvat tekemään näyttämöllä ohjeen mukaisia tehtäviä.

Eniten rahaa saa, jos suostuu simuloimaan yhdyntää. Taiteeseen ja muuhun huomiotalouteen kuuluva kaupankäynti havainnollistuu kirpeästi.

Samaan vuoden 2016 Sivuaskeleeseen Ivo Dimchev toi myös itse kirjoittamansa Fest-näytelmän. Siinä hän pyrki koreografiksi kuvitteelliselle tanssifestivaalille, jonka naispuolista johtajaa piti miellyttää suuseksillä ja keinohedelmöityksellä.

 

Tämän vuoden Sivuaskeleen kuudesta teoksesta noin puolet voi ennakkotietojen pohjalta luokitella perinteiseksi nykytanssiksi: sellaiseksi, jossa pääpaino on esiintyjien taidokkaalla kehonkielellä ja mahdollisella poliittisella sanomalla.

Esimerkiksi newyorkilaisen Nora Chipaumiren kolmenäytöksinen #Punk 100% Pop *N!GGA on tanssiesitys, joka tahtoo kyseenalaistaa mutta myös kunnioittaa erinäisiä mustaan kehoon liitettyjä stereotypioita.

Pääkaupunkiseudun nykytanssitapahtumat, myös Liikkeellä marraskuussa- ja Baltic Circle -festivaalit, ovat viime vuosina tuoneet yleisön eteen monta teosta, jotka eivät ole tyystin tanssia.

”Sivuaskeleessa on ollut paljon esityksiä, joissa on ohjaaja tai näyttelijöitä”, Kuorelahti sanoo.

”Koreografian käsite on niin laaja tätä nykyä.”

 

Sivuaskel-festivaali Helsingin Kaapelitehtaalla ja Stoassa 31.1.–8.2.