Trainspotting-elokuvan jatko-osa: Kolkompi kuin edeltäjänsä, perustellusti
Arvio: Skotlannin rämäpäiset narkomaanit palaavat 20 vuotta vanhempina, eivät viisaampina.
Trainspotting on 1990-luvun tärkein brittielokuva. Se oli suuri menestys ja tyylillinen suunnannäyttäjä. Siitä alkoi Danny Boylen kansainvälinen ura, ja pääosien esittäjistä tuli kiintotähtiä.
Vähän yli parikymppisistä edinburghilaisista sekakäyttäjistä kertova Trainspotting on myös elokuva nuoruudesta, johon kuuluvat samaan aikaan näköalattomuus sekä tunne, että kaikki on sittenkin mahdollista.
Jos elokuvan tunnelma kiteytyy yhteen biisiin, niin Iggy Popin Lust for Lifeen, vaikka leffa teki vielä suuremman ikivihreän siinä ironis-melankolisesti käytetystä Lou Reedin Perfect Daysta.
Vuonna 1996 valmistunut elokuva oli tiukka paketti, joka episodimaisesta rakenteestaan, musiikkivideonomaisista jaksoistaan ja avoimesta lopustaan huolimatta kertoi yhden kiinteän tarinan kaveruudesta, kamppailusta itseä vastaan ja petoksista.
Miten tehdä sille jatko-osa? Miksi tehdä sille jatko-osa?
