Toipuva seksi- ja huumeaddikti Russell Brand kokoaa joukkoja barrikadeille

Koomikkona aloittaneena Brandilla on enemmän kuulijoita kuin monilla asiantuntijoilla.

kirjallisuus
Teksti
Matti Komulainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kolme suomennosta samana vuonna yhtä monelta kustantajalta. Mediapersoonasta yhteiskunnalliseksi aktivistiksi kasvanut Russell Brand on ilmiö jos mikä!

”Brandia on viime aikoihin asti pidetty lähinnä viihdyttäjänä”, kertoo Suomessa asuva brittikirjailija Ian Bowie. ”Silti hän ei ole pelännyt tuoda näkemyksiään julki edes silloin, kun ne aiheuttavat hänelle ongelmia. Esimerkiksi GQ-muotilehden palkintogaalassa hän puhui Hugo Bossin yhteydestä natseihin.”

Bowie on julkaissut useita Suomea käsitteleviä teoksia ja lastenkirjoja. Seuraava ilmestyy syksyllä – samoin kuin kaksi lautapeliä. Bowie tuntee maanmiehensä vaiheet hyvin. Kirjoittajana, opettajana ja yrittäjänä Bowie on pannut merkille ilmapiirin muutoksen.

”Tänään brittimedia pyrkii liioittelemaan kaikkea, etenkin kun kirjoitetaan kuuluisuuksista. Brandin julkikuvassa on näkynyt paitsi hänen järjestelmänvastaisuutensa, myös se, että lehdet ovat hänen kritisoimiensa tahojen omistuksessa. Tämä pätee niin valtamediaan kuin törkylehtiin.”