Tiaisista – tunteella: Sitkeät tiaiset esiintyvät jo Kalevalassa
Arvio: Tietokirjaan alakuloisen vivahteen tuo aiheellinen huoli tiaisten tulevaisuudesta.
Suomen pinta-alasta melkein kolme neljännestä on metsää. Kolme neljästä linnustamme pesii metsässä. Tiaiset ovat metsiemme peruslintuja. Ne ovat sopeutuneet elämään kylmissä, karuissa oloissa ympäri vuoden.
Talvisissa pakkasmetsissä tapahtuukin ihmeitä: pienet, vain kymmenen gramman painoiset tiaiset heräävät pitkän pimeän yön jälkeen uuteen päivään ja selviävät viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Osa tiaisista aloittaa syksyllä vaelluksen, jolloin niitä nähdään etelän niemissä tuhatmäärin.
Tiaiset ovat runsaita ja äänekkäitä. Sanan ”tiainen” juuret ovat otaksutusti tiaisten kirkkaissa äänissä. Vanha kansa puhui tiiaisista, ja tästä muistuttaa myös luontoharrastaja Samuli Haapasalon kirjan nimi.
Sananlaskut paljastavat, että ihminen ja tiainen ovat kohdanneet pihoilla ja metsissä jo pitkään. Sitkeillä tiaisilla on tärkeä osansa kansanperinteessä. Joukahaisen uhmakas kilpalaulanta alkoi tiaisesta, Kantelettaressa tiainen on korotettu oluenpanijaksi.
Puolen vuosisadan ajan lintuja tarkkaillut Haapasalo aloittaa tunteikkaan tiaiskirjansa pohtimalla kalevalaisen tiaisen identiteettiä. Hän on koonnut runsaasti tiaistietoutta, joka on helposti sulavaa mutta hieman jäsentymätöntä.
