Mikään ei sovita historiaa

Ryhmäteatterin Peggy Pickit herättää ajatuksia mutta jää hieman kesyksi, Matti Tuomela kirjoittaa.

teatteri
Teksti
Matti Tuomela

Lähtötilanne on monesta näytelmästä tuttu. Kaksi keski-ikäistä pariskuntaa tapaa pitkästä aikaa illallisen merkeissä. Alussa nauretaan paljon, mutta pinnan alla kuohuu. Loppuillasta ollaan toisten kurkuissa kiinni.

Saksalaisen Roland Schimmelpfennigin Peggy Pickit näkee jumalan kasvot (2010, suom. Simo Lyly) käsittelee länsimaiden ja Afrikan suhteita kamarinäytelmän keinoin. Anna-Mari Karvonen ohjasi näytelmän Suomen kantaesityksen Svenska Teaterniin vuonna 2017. Esitys ravisteli kolonialismin perintöä groteskilla tyylillä. Jarno Kuosan Ryhmäteatterille ohjaama sovitus luottaa hillitympään arkirealismiin.

Toinen pariskunta on ollut avustustöissä. He kiintyivät yhteen autettavista lapsista, mutta eivät voineet viedä tätä mukaansa kotimaahan, kun tilanne kohdemaassa huonontui.

Illallisesta vastaava pariskunta on viettänyt mukavaa elämää ja suorittanut kaikki ylemmän keskiluokan kliseet. Miehen surffilauta lepää hylättynä autotallissa.