Tatu ja Patu -elokuvassa lapsille ei lässytetä – ”Eleet ja ilmeet ovat tosi tärkeitä”

Suosikkihahmojen luojat Aino Havukainen ja Sami Toivonen eivät halunneet perinteistä lastenelokuvaa.

Aino Havukainen
Teksti
Harri Römpötti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tatu ja Patu -lastenkirjoja on ilmestynyt vuodesta 2003 lähtien jo 14 osaa. Hahmoihin perustuva elokuva tulee vasta nyt.

”Eri tuottajat ovat kyllä kyselleet meiltä elokuvaa jo Veera-kirjoista lähtien”, Aino Havukainen sanoo.

Havukainen, 47, tekee Tatut ja Patut yhdessä miehensä Sami Toivosen, 45, kanssa. Hahmot itsenäistyivät Veera-kirjoista, jotka edelsivät niitä. Havukainen on käsikirjoittanut elokuvan Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu!, jossa Veerakin esiintyy.

”Oli pakko tehdä itse. Muille Tatun ja Patun ydin tuntuu olevan vaikea löytää. Emme halunneet perinteistä pastellisävyistä lastenelokuvaa”, Havukainen sanoo.

Se oli yksi syy elokuvan viipymiselle. Kirjailijat eivät esimerkiksi halunneet, että elokuvassa lapsille lässytetään. Kanelia kainaloon -elokuvassa puhutaan normaalisti, mitä nyt Tatu ja Patu vääntävät Stadin slangia omaan tyyliinsä.