Tanskalainen indie-peli Inside ottaa kantaa ja puhuttelee syvältä

Arvio: Peli on huuto itsenäisen ajattelun ja solidaarisuuden puolesta.

peliarviot
Teksti
Johannes Valkola
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tanskalaiselle pelisuunnittelijalle Arnt Jensenille ja hänen noin 20-henkiselle tiimilleen pulmaseikkailupeli Inside on ollut valtava projekti. Työ alkoi jo ennen kuin debyyttipeli Limbo julkaistiin kesällä 2010.

Yli kolme miljoonaa kappaletta myyneen Limbon menestys antoi Jensenille ja hänen liikekumppanilleen Dino Pattille mahdollisuuden ostaa firma takaisin sijoittajilta ja toimia itse Insiden julkaisijana. Näin turvattiin alalla harvinainen työrauha ja taiteellinen riippumattomuus.

 

Sivuttaissuuntaisessa pelissä ohjataan poikaa, joka pakenee takaa-ajajia sateisessa metsässä. Karkumatka vie suuryrityksen tiloihin, joissa suoritetaan transhumanistisia kokeita.

Tarkoitus on hyppiä esteiden yli ja ratkoa pulmia. Pelaaminen on riittävän selkotajuista, jotta aiempaa kokemusta ei vaadita. Pulmat kehittyvät myös kiehtovasti, kun liikuteltavien esineiden paino ja liikerata vaativat pohdintaa.