Protestilauluja orkesterille

George Floydin kuolema lietsoi liekkejä Woody Guthrien vaiheista koottuun levyyn.

musiikki
Teksti
Matti Komulainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tämä kone tappaa fasisteja. Tarra kuluneen kitaran kaikukopassa on yhtä aikaa kannanotto ja ohjelmanjulistus Woody Guthriesta (1912–1967) otetussa tunnetussa valokuvassa vuodelta 1943.

Protestilaulujen ja folkin pioneeri on lähteenä levylle, jossa hänen musiikkiaan ja vaiheitaan tulkitsevat sopraano, baritoni ja orkesteri. Säveltäjä Michael Daugherty (s. 1954) nivoo oheen tarinaa eilisen Amerikasta, joka ei yllättäen poikkea juurikaan nykyisestä.

Yhdysvalloissa This Land Sings ilmestyi samaan aikaan kuin George Floydin kuoleman sytyttämät mielenosoitukset levisivät maailmanlaajuisiksi. Sen myötä levy sai osakseen lisähuomiota, pureutuuhan se temaattisesti yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen.

Guthrie vaikuttaa luontevalta tutkimuskohteelta Daughertylle. Hän on profiloitunut amerikkalaisuuden tulkiksi. Daugherty on säveltänyt esimerkiksi Teräsmies-sarjakuviin perustuvan Metropolis-sinfonian, Kennedy-klaaniin kytkeytyvän oopperan Jackie O, sellokonserton Tales of Hemingway sekä fagotille ja kamariyhtyeelle hiotun Dead Elvisin.