Surmaten ja suudellen

Kertomuskokoelman Meidän tsaarimme väkeä nimi on sitaatti Nikolai Leskovilta, 1800-luvun kirjailijalta, venäläisistä venäläisimmäksi luonnehditulta.

Leskovin jälkeisinä aikoina on tarjolla havainto- ja kuvailukykyiselle kirjailijalle loppumattomiin vaihtelevaa venäläistä väkeä. Kertomuksissa ollaan maailmansodan tällä puolen. Tsaari otsikossa houkuttelee etsimään myöhempiä valtaan päätyneitä, mutta kuvattavana on ”meidän tsaarimme vähäinen väki” niin kuin Ulitskaja kauniissa esipuheessa mainitsee. He seurailevat elämän näkymää ”niska kyyryssä. Ihastellen ja rähinöiden, toisiaan surmaten ja suudellen.” Arja Pikkupeura on suomentanut kertomukset eloisasti, jotenkin ihastuttavan itäisesti.

Kertojapersoonan Ulitskaja on onnistunut jättämään kertomusten ulkopuolelle. Muutamaan kertaan tapaamme hänen puolestaan puhumassa pienen Zenja-tytön, jonka avulla tekijä sanoo kiertävänsä omat ärsyttäviksi käyneet näkökulmansa, arvostelmansa ja mielipiteensä. Zenja ihmettelee maailman typeryyttä, salaisuutta, valhetta ja ihanuutta.

Maailman ristiriitaisia piirteitä ja vähäisten ihmisten vaikeasti käsitettäviä pyrkimyksiä kertomukset tarjoavat ihmeteltäväksi niin Zenjalle kuin aikuiseksi ehtineelle lukijalle. Filipp syljeskelee harmaina vaahtoavia keuhkonjäänteitään mieluummin asunnon yhteistiloihin kuin lasiseen ysköspurkkiin. Tanja kantaa hyödytöntä kauneuttaan niin kuin toiset kyttyrää. Emma muistutti Elizabeth Tayloria pienoiskoossa, mutta kellään ei ollut siitä aavistustakaan, koska Venäjällä ei vielä Tayloria tunnettu.