Sotien jälkeen kysyntä kasvoi: "Kaikki halusivat kertoa sanomaansa dokumenttielokuvilla”
Tekijöiden tavoitteet muuttuivat samaan tahtiin suomalaisen yhteiskunnan kanssa.
Toisen maailmansodan jälkeen alettiin rakentaa uutta Suomea. Edistysusko edesauttoi kehitystä, mutta vanhasta agraariyhteiskunnasta irti pyristely oli tuskallista. Tätä muutosta ja ristiriitaa heijasti myös suomalainen dokumenttielokuva.
Ilkka Kippola on kirjoittanut yhdessä Jari Sedergrenin kanssa muhkean opuksen Dokumentin utopiat, joka käsittelee suomalaisen dokumenttielokuvan historiaa sodan päättymisestä 1980-luvun loppuun. Se on jatkoa Dokumentin ytimessä -kirjalle, joka ilmestyi kuusi vuotta sitten.
Heti sodan päättymisen jälkeen kysyntää oli erityisesti opetus-, valistus- ja tiede-elokuville, joita tilasivat niin teollisuus, kaupungit kuin puolueetkin.
”Elokuva, myös dokumentti, oli tärkeää. Kuvalehtiä oli vähän ja sanomalehdissä kuvat pieniä. Elokuva tarjosi jotain ihan muuta. Kaikki tahot halusivat kertoa sanomaansa dokumenttielokuvilla”, Sedergren sanoo.
Usko modernisaatioon oli vahva. ”Toisaalta kansatieteellinen elokuva vastusti sitä. Sodassa puolustettiin vielä agraariyhteiskuntaa”, Kippola toteaa.
