Sophie Ellis-Bextor on mieluummin draama- kuin diskokuningatar
Helsingin Juhlaviikkojen lontoolaistähti tahtoo irti tanssittajan roolistaan.
Oli pesäeron aika. Lontoolainen Sophie Ellis-Bextor (s. 1979) halusi irti tanssittajan roolistaan, jossa tähti oli totuttu tuntemaan. Laulajalta muistetaan etenkin vuodelta 2001 olevan soolodebyytin hitti Murder on the Dancefloor.
Lontoosta puhelimitse tavoitettu Ellis-Bextor ei halua vertailla tammikuussa ilmestyneen Wanderlust-albuminsa kappalemateriaalia edellisiin julkaisuihinsa.
”Kuuluin joskus kauan sitten indiebändiin, ehkä se on vaikuttanut tyylini muutokseen”, hän sanoo. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä Ellis-Bextor lauloi Theaudiencessa, joka julkaisi kolme singlehittiä brittipopin kulta-aikoina.
Kolmen vuoden takainen neljäs soololevy oli tanssimusiikkitien päätös, jonka jälkeen Ellis-Bextor on etsinyt uutta suuntaa. Wanderlust kuulostaa ennen kaikkea teatraaliselta.
”Jotkin laulut voisivat olla soundtrackeja itäeurooppalaisiin runoihin ja vanhoihin satuihin”, Ellis-Bextor sanoo. Hän on ammentanut inspiraatiota Venäjän-matkoista ja venäläissatujen mystisestä kuvakielestä, joka on hänelle lapsuudesta tuttua. Myös murrosiässä koettu Twin Peaks -herätys vaikuttaa.