25 vuotta sitten

Syyskuussa 1999 Sauli Niinistö kieltäytyi ­presidenttiehdokkuudesta. Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen suostuteltiin kokoomuksen ehdokkaaksi.

2 MIN

Ei sanoja vaan tekoja. Kokoomus on rynnistänyt tämä tunnuslause kilpenään useisiin vaaleihin ja kerännyt merkittäviä voittoja. Hallituspuolueena kokoomus on toiminut sloganinsa mukaisesti.

Puheenjohtaja Sauli Niinistön, 51, ja puhemies Riitta Uosukaisen, 57, ympärillä pyörineessä presidenttipelissä kaikki on kuitenkin ollut toisin. Julkisuuteen tupsahtaneilla lausunnoilla, sanomatta jättämisillä, sananselityksillä ja kulissien takaisilla ilkeyksillä on ollut valtava merkitys.

Perjantaina 24. syyskuuta, kolme päivää Niinistön kieltäytymisen jälkeen, kansanedustajat Pirjo-Riitta Antvuori, Irja Tulonen ja Hanna Markkula-Kivisilta istuivat eduskunnan kahvilassa pohtimassa tilannetta. Naisten liittoa johtavaa Antvuorta oli pitkin viikkoa pommitettu kysymyksillä kokoomuksen menosta suoraan Elisabeth Rehnin taakse.

Antvuori, Tulonen ja Markkula-Kivisilta tulivat siihen tulokseen, että Uosukaisen päätä kannattaisi vielä kerran yrittää kääntää. Siltä istumalta he päättivät marssia puhemiehen huoneeseen katsomaan, olisiko tämä paikalla. Jotta huhut presidenttipelin uudesta käänteestä eivät lähtisi turhan aikaisin liikkeelle, kaikki menivät sinne toimittajien hämäämiseksi eri reittiä. Sattumalta naisten pöytään osunutta ryhmänjohtaja Ben Zyskowiczia pyydettiin myös mukaan, mutta tämä ei lähtenyt. Näin Uosukaisen käännyttämisestä tuli puhtaasti naisten operaatio.

Kun hanke vuoti seuraavana tiistaina julkisuuteen, Antvuori oli aluksi kauhuissaan. Monet kokoomuslaiset pitivät kulissientakaisten neuvottelujen paljastumista isona möhläyksenä: se teki Uosukaisesta käytännössä puolueen ainoan jäljellä olevan kortin. Jos hän kieltäytyisi, ketään vähänkään itseään kunnioittavaa poliitikkoa olisi turha houkutella varamiehen varamieheksi.

Tieto siitä, että Uosukainen harkitsi ehdokkuuttaan uudelleen, sai muutkin kuin puolueen naiset tarrautumaan häneen. Eduskuntaryhmän kokouksessa 30. syyskuuta nekin, jotka pitkin matkaa olivat parhaansa mukaan kampittaneet puhemiestä, tyytyivät nyt hiljaa hyväksymään tilanteen.

Uosukainen oli nyt tilanteessa, jossa hän voisi sanella puolueelle omat ehtonsa. Vähin, mitä hän kaiken jälkeen edellytti, oli, että kokoomus seisoisi rivit luotisuorina hänen takanaan – ja että myös Niinistön lähipiiri olisi mukana vaalityössä. 

SK 40/1999 Tuomo Lappalainen, Jarkko Vesikansa:­ ”Liehuva oljenkorsi”, 8.10.1999.