25 vuotta sitten

miksi saman alueen suomenruotsalaiset elävät pitempään ja voivat paremmin kuin suomenkieliset?

Kelan tutkimus- ja kehitysyksikössä on tehty analyyseja Pohjanmaan rannikon kuntien suomen- ja ruotsinkielisten työkyvyttömyys- ja kuolleisuustilastoista. Ruotsinkieliset miehet kuolevat kahdeksan vuotta ja naisetkin melkein viisi vuotta vanhempina kuin suomenkieliset samalla seudulla. Terveenä töissä keskiverto ruotsinkielinen jatkaa 2–3 vuotta sen jälkeen kuin suomenkielinen on siirtynyt työkyvyttömyyseläkkeelle.

”Tilanne oli sitä parempi, mitä ruotsinkielisempi alue oli: ei ollut itsemurhia, tapaturmia oli vähemmän, sydän- ja verenkiertotauteja ja tuki- ja liikuntaelinsairauksia oli vähemmän ja eläköityminen oli myöhäisempää”, Kelan vanhempi tutkija, neurologian dosentti Markku T. Hyyppä kertoo. 

”Pohjanmaan ruotsinkielinen väestö ei kuulu kadehdittuun ’bättre folk’ -väestöön”, Hyyppä torjuu yleisen ennakkoluulon. Geeneissä ei myöskään ole eroja suomenkielisiin, olemme samoja suomalaisia.