25 vuotta sitten
Päätoimittaja Tapani Ruokanen pyysi jokin aika sitten kolumnissaan lukijoita keksimään globalisaatio-käsitteelle suomenkielisen vastineen. Ehdotuksia tuli yhteensä 37.
Ei saanut siunausta kahden lukijan mainio ja yksinkertainen ratkaisu: olkoon globalisaatio suomeksi lopalisaatio.
”Läheistyminen viittaa etäisyyksien lyhenemiseen, läheisempään kanssakäymiseen, jopa subsidiariteettiin”, perustelee Eero Välikangas Tampereelta ehdotustaan.
Jorma Inki Helsingistä pitää ehdotustaan ”aika sovinnaisena”, mutta ”ehkä toimivana”: globaali – palloinen, globaalistunut – pallottunut.”
”Minulla olisi tarjolla näin banaali sana kuin yleistyminen. Se mielestäni kattaisi kaikki tarjolla olleet turhan ’hienostuneet’ sanat”, helsinkiläinen Saara Heinivaara kirjoittaa.
Erotuomariksi pyydettiin Kielitoimiston entinen päällikkö Esko Koivusalo.
Koivusaloa miellyttivät lukijoiden ehdotuksista eniten maailmoituminen ja maapalloistuminen.
”Edellinen on ongelmallinen sen takia, että monelle on epäselvää, pitääkö olla maailmoituminen vai maailmoittuminen. Kun kantasana on kolmitavuinen, edellinen variantti olisi suositeltava, mutta kaksitavuinen kanta johtaa jälkimmäiseen tyyppiin. Moni suomalainen ääntää maailma-sanan kaksitavuisena, ”mailma”. Tästä syystä panin ensi sijalle maapalloistumisen.”
SK 27/1998 Riitta Pyysalo: ”Lukijakilpailu: Globalisaatio on maapalloistumista”, 3.7.1998.
Vuonna 1993
Veijo Meri: ”Iskelmälaulajat ovat syrjäyttäneet kirjallisuuden Koiviston juhlissa. Tälläkin on vahvistettu populaarikulttuurin elämää kirjallisuuden kustannuksella.”
”Toki Kekkosen antama suoja tiedostettiin uniikkitilaksi taiteiden kentässä. Siitä vain ei puhuttu ääneen. Hiljaisesti pidättäydyimme kirjoittamasta Kekkosesta ja Neuvostoliitosta. Ilman huutomerkkejä olimme uskollisia itsenäisyydelle, toisin kuin seuraava sukupolvi – joka 1960-luvun lopulla menetti järkensä siinäkin suhteesssa.”
SK 27/1993 Reijo Rinnekangas: ”Sana on jäämässä työttömäksi”, 9.7.1993.