Sooloura on yksinäinen ajatus
Sellisti Tatu Kauppinen valittiin huippulahjakkaiden muusikoiden Karajan-akatemiaan.
Tatu Kauppinen saapuu lähes tyhjään Musiikkitalon kahvioon minuutilleen aikataulussa, seuranaan läheisin kumppaninsa, kaunisääninen ranskalainen. Pierre & Hippolyte Silvestre -sello vuodelta 1838 on lainassa yksityishenkilöltä, eikä sitä jätetä hetkeksikään yksin.
Kauppinen (s. 2000) on tullut Helsinkiin Berliinistä, käväissyt mökillä ja lähdössä Kuhmon kamarimusiikkifestivaalille, jossa hän soittaa kymmenessä konsertissa.
Päällimmäisenä mielessä on kuitenkin Turun sellokilpailu elokuun lopussa. Kauppinen osallistui edelliseen Turun-kilpailuun 17-vuotiaana lukiolaisena kesällä 2018.
Kokemus oli vaikea.
Monta kuukautta valmistautunut Kauppinen ajatteli, että hänen uransa saattaa loppua ennen kuin on alkanutkaan.
”En ollut koskaan ennen soittanut niin pitkää sooloresitaalia kuin Turun välierässä, 45 minuuttia, ja hermot vähän pettivät.”
Kauppinen ei edennyt finaaliin, mikä oli sekä pettymys että helpotus. Jännitys purkautui hirvittävänä väsymyksenä.
”Oli kuitenkin hyvä jutella muiden kilpailijoiden kanssa ja tajuta, että kaikki ovat samassa tilanteessa. Melkein kaikki näissä kansallisissa kilpailuissa ovat jo ennestään tuttuja keskenään. Ilmapiiri on yleensä yhteisöllinen ja kannustava.”
Kauppinen toteaa kokemuksen kasvattaneen häntä paljon.
”Menen sinne nyt vähän erilaisella asenteella ja teen parhaani. Jos putoan kilpailusta, tiedän, ettei se ole katastrofi.”
Varmuutta tuonee se, että Kauppinen on vastikään valittu kaksivuotiseen koulutukseen kapellimestari Herbert von Karajanin 1970-luvulla perustamaan huippulahjakkaiden muusikoiden akatemiaan. Karajan-akatemia on osa maailman parhaana pidetyn orkesterin, Berliinin filharmonikoiden organisaatiota, ja kolmasosa orkesterin soittajista on valmistunut sieltä.
Kauppinen oli keväällä jo muutenkin muuttamassa Berliiniin. ”Kulttuurivaikutteiden vuoksi” ja tehdäkseen maisteriopintonsa Rostockin taideyliopistossa, opettajanaan maineikas Natalie Clein.
Sitten hän sai viestin ystävältään, sellisti Beata Antikaiselta.
Antikainen oli valmistumassa Karajan-akatemiasta ja kysyi, oliko Kauppinen miettinyt hakemista sinne.
”En ollut, mutta totesin, että ei kai siinä mitään häviäkään. Olin juuri muuttanut, ja minulla oli kolmisen viikkoa aikaa valmistaa ohjelma koesoittoon. Uudessa tilanteessa, vieraassa maassa tuntui yhtäkkiä todella vaikealta keskittyä.”
Kauppinen ei ollut aiemmin edes käynyt Philharmonien yli 2 000-paikkaisessa suuressa salissa, jonka lavalle hänet johdatettiin soittamaan. Yleisössä istuivat kaikki Berliinin filharmonikkojen sellistit.
17 sellistiä kutsuttiin koesoittoon. Jatkoon pääsi kuusi, ja kaksi sai opiskelupaikan.
Akatemialaiset saavat tunteja, soittavat keskenään ja kamarikokoonpanoissa sekä kerran kuussa viikon verran Berliinin filharmonikoiden kanssa. Kauppisen mentori on Martin Löhr, filharmonikkojen sellistien äänenjohtaja.
Kauppinen aloittaa opinnot syksyllä. Kesällä hän opiskelee saksaa ja tutustuu Berliiniin.
”Olen viihtynyt todella hyvin. Berliinissä on paljon Suomesta tuttuja muusikoita ja musiikinopiskelijoita. Perhekin on ollut todella kannustava.”
Kauppinen arvelee, että hänen isänsä, Helsingin kaupunginorkesterin konserttimestari Pekka Kauppinen, on ”varmaan ihan tyytyväinen”.
Sisko opiskelee laulua Tukholmassa. Äiti, Yleisradion politiikan toimittaja Seija Vaaherkumpu, kävi kuuntelemassa, kun poika soitti keikan Karajan-akatemian kanssa.
”Viikon olen saanut soittaa jo filkkareissakin. Kun ensimmäistä kertaa istuin siihen pulttiin, piti vähän nipistää itseään.”
Jos Berliinin filharmonikoista vapautuu paikka, Karajan-akatemian opiskelijat kutsutaan koesoittoon.
Totta kai Kauppinen haluaisi työpaikan sieltä, mutta ”ei siitä oikein kehtaa edes haaveilla”.
Kauppinen ei myöskään unelmoi soolourasta.
”Se tuntuu ajatuksena yksinäiseltä ja kaikkein vähiten omalta. Ajattelen, että olen parhaimmillani kamarimuusikkona, saadessani tehdä musiikkia muiden kanssa.”
”Opettaminenkin kiinnostaa. Ihmiset antavat inspiraatiota ja energiaa.”