Birdin satanen

Charlie Parkerin vaikutus kuuluu jazzissa ja muuallakin sata vuotta hänen syntymänsä jälkeen.

musiikki
Teksti
Matti Komulainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kun lääkäri tutki Charlie ”Bird” Parkerin (1920–1955) ruumista, vainajan iäksi kirjattiin tarinan mukaan ”noin 50–60-vuotias”, vaikka saksofonisti oli täyttänyt vasta 34.

Parkeria on usein pidetty hedonististen rock-kukkojen edelläkävijänä. Musiikin, huumeiden, alkoholin ja seksin limbo on johtanut ajatukset Jimi Hendrixin kaltaisiin, ennenaikaisesti kuolleisiin ikoneihin.

Parker täyttäisi sata vuotta 29. elokuuta 2020. Merkkipäivää juhlitaan levyin, kirjoin ja konsertein.

Suomessa vibrafonisti Panu Savolainen tutkii Parkeria kansanmusiikkiyhtye JPP:n (ent. Järvelän Pikkupelimannit) kanssa. ”Kaustislainen viulunsoittoperinne ja bebop ovat hengenheimolaisia ilmaisumuotoina”, Savolainen sanoo.