Sarjakuvasankari Tintti täytti 90 vuotta – Natsisympatioistakin syytetty hahmon luoja on edelleen kiistelty hahmo

Hergén kiistanalaisesta maineesta huolimatta Tintti-sarjakuvilla on uskollinen maailmanlaajuinen fanijoukkonsa.

Belgia
Teksti
Mika Horelli
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yksi maailman kuuluisimmista sarjakuvahahmoista, Tintti, täytti yhdeksänkymmentä vuotta torstaina 10. tammikuuta 2019.

Hahmon luoja, 1907 Brysselissä syntynyt Hergé eli oikealta nimeltään Georges Prosper Remi julkaisi ensimmäisen mustavalkoisen Tintti-sarjakuvan katolisen ja konservatiivisen Le Vingtième Siècle -lehden nuorille tarkoitetussa liitteessä 10. tammikuuta 1929.

Jatkokertomus julkaistiin kokonaisena albumina Tintti neuvostojen maassa seuraavana vuonna. Se kertoi Neuvostoliiton ryysyläiskansasta, väärennetyistä vaaleista, ulkomaalaisille järjestetyistä kulissikiertueista ja ahdingosta.

Albumi sai Belgiassa erittäin hyvän vastaanoton vaikka vasemmistolaiset pitivätkin sarjakuvaa pahantahtoisena hyökkäyksenä maailman vapainta valtiota vastaan.

Niinpä Hergén esimiehenä toiminut apotti Norbert Wallez pyysi häntä piirtämään seuraavan tarinan. Tintti Afrikassa sijoittuu Belgian silloiseen siirtomaahan Kongoon.