
Suurin haaste on edessä
Risto Isomäki haluaa pelastaa kaikki maapallon ihmiset.
Kuraisena ja kylmänä talvipäivänä Helsingissä voi kysyä, miksi kukaan asuisi täällä, kun asua voisi vaikka Välimeren aurinkoisella rannalla.
Kirjailija ja aktivisti Risto Isomäen mukaan on kuitenkin todennäköistä, että tulevaisuudessa pohjoisten alueiden suosio kasvaa ja kaikki haluavat Suomeen.
”Suuri osa ihmiskunnasta elää vain pienen askeleen päässä tappavan kosteuden ja lämpötilan yhdistelmästä”, Isomäki kertoo.
Kuudessa tunnissa terveen ihmisen tappava yhdistelmä on ylitetty jo kaksi kertaa. Myös sähköverkko joutuu valtavan rasituksen alaiseksi, kun ilmastoinnista tulee välttämätöntä, kirjailija arvioi.