Elämä ei ole tarina

Rachel Cusk pohtii, mistä identiteetti rakentuu.

romaani
Teksti
Silvia Hosseini

Kanadalaissyntyisen Rachel Cuskin Ääriviivat on ensimmäinen osa vuosina 2014–2018 julkaistua trilogiaa. Se on harvinaisen hyvin ajateltu romaani – ei vaikea eikä käsitteellinen, mutta tuskin miellyttää vetävää juonta tai samastumiskohteita kaipaavaa lukijaa. Tunteikkuuskin piileksii tiukasti rivien välissä.

Päähenkilö on brittikirjailija Faye, joka matkustaa Ateenaan vetämään kirjoituskurssia. Opettamisen lomassa hän näkee tuttaviaan ja käy lentokoneessa tapaamansa miehen kanssa veneilemässä.

Romaanista erikoislaatuisen tekee se, että vaikka Faye on minäkertoja, emme saa tietää hänestä juuri mitään. Hänen tarinansa sijaan kuulemme lukuisia muita, kun hänen kohtaamansa ihmiset tekevät tiliä elämästään. Dialogeissa on paikoin vaivaannuttavaa asetelmallisuutta, joka tuntuu kuitenkin harkitulta, ikään kuin ne tapahtuisivat teatterin lavalla.

Ihmiskuvaus on joka tapauksessa loistavaa, ja siinä on terävää, kuivaa huumoria. Fayen kollega Ryan esimerkiksi kertoo kuntoilleensa aikoinaan stepperillä kirjaa lukien, koska yritti tehdä vaikutuksen salilla kerran näkemäänsä tyttöön: ”Vuoden mittaan hän nousi luultavasti kilometreittäin portaita pysytellen koko ajan paikoillaan, ja tämän mielikuvan hän sisäisti – ei ainoastaan kuvaa tytöstä vaan myös kuvan kuvitteellisesta portaikosta ja itsestään kiipeämässä ikuisesti kirja edellään kuin porkkanaa tavoitteleva aasi.