Ranska pienoiskoossa

Sukupolvet ja luokat törmäävät Agnès Jaouin komediassa.

elokuva
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Näyttelijänä aloittaneen Agnès Jaouin parhaissa ohjaustöissä kohtaavat älykäs kerronta ja vahva humanistinen ihmisnäkemys. Kuten Kukin makunsa mukaan (2000) ja Kuin kuvastimessa (2004), Puutarhajuhlat on pisteliäs ylemmän keskiluokan tapainkuvaus. Asemastaan riippumatta ihmiset rakentavat identiteettejään ja tukeutuvat ehkä harhaiseenkin käsitykseensä siitä, keitä he ovat.

Tapahtumapaikka on kartano Pariisin lähellä. Tv-tuottajan juhlissa liikkuu mediaväkeä. Keskushahmot ovat kyyninen tähtijuontaja (Jean-Pierre Bacri), hänen ex-vaimonsa (Jaoui itse) ja heidän tyttärensä, sivaltavan avainromaanin julkaissut Nina (Nina Meurisse). Illan tähdeksi nouseva nuori Youtube-sensaatio Biggistar (Yvick Letexier) edustaa uutta maailmaa. Henkilögallerian karikatyyrejä ovat nössömies ulkonevine hampaineen ja liioiteltu tyylisnobi.

Puutarhajuhlat vastannee yleistä käsitystä ranskalaisesta aikusten komediasta. Parisuhdekriisit leimahtavat, ja keskustelut tuntuvat päämäärättömiltä mutta hupaisilta. Illan edetessä vastakkainasettelut kehittyvät yksityisistä yleisiksi. Rikkaat saavat kritiikkiä nuoremmilta ja maahanmuuttajataustaisilta vierailta sekä änkyrämäistä konservatiivimaalaisuutta edustavalta naapurilta. Vaikka yhteiskunnallisuus ei ole syvällistä, se tuntuu olevan ajan hermolla. Vanhan vallanpitäjäsukupolven ylimielisyys ruokki ranskalaistakin populismia. Humalaiseen yhteislauluun päättyvä elokuva on enemmän ironinen kuin romanttinen. ”Ei katsojia kiinnosta maailman murheet. Leipää ja sirkushuveja, se riittää.

★★★☆☆