Puhallinvirtuoosi Jorma Tapio ja ehdottomuuden oppi: ”Musiikki on rehellinen peili omasta itsestä”

Improvisoidussa musiikissa vastuu tulkinnasta valuu vastaanottajalle.

Edward Vesala
Teksti
Petri Silas

Abstraktit maalaukset, kokeellinen elokuva, moderni tanssi, nykysirkus, improvisoitu musiikki. Näissä, eri aikoina arveluttavinakin pidetyissä taiteenlajeissa, valuu vastuu tulkinnasta vastaanottajalle. Ainakin korostuneemmin kuin esittävissä taiteessa.

Mutta jos osaamista tai substanssia uupuu, eivät käsitteellisyys ja avantgardismi enää tahdo kantaa, ainakaan itseisarvoina. Kovaa tai näppärästi huutaminen käy kyynistyneellä 2010-luvulla entistäkin herkemmin tylsäksi, jos sanottavaa ei ole.

Silloin kun asiaa ja osaamista riittää, päästään korkealle tasolle. Siellä Euroopan arvostetuimpiin lukeutuva free-muusikko, saksofonisti ja huilisti Jorma Tapio, 58, on soittanut vuosikaudet.

Lyömäsoittaja Janne Tuomen kanssa tehty duolevy Matka ja tuore Kaski-yhtyeen debyytti Ghatika kertovat tarinoita, joissa musiikkia pitkään ja monipuolisesti ahmineet soittajat lähtevät liikkeelle usein vain häilyvistä luonnoksista, mutta onnistuvat lopulta herättelemään äänimaisemillaan kuulijassa omakohtaisia muistoja ja uniikkeja tuntoja.

”Musiikki teki lapsena valtavan vaikutuksen. Se oli jopa läheisempää kuin puhuttu kieli”, Tapio pohtii. ”Musiikki on rehellinen peili omasta itsestä ja päätin jo alussa pitää sen mahdollisimman puhtaana.”