
OK:KO-yhtye soittaa jazzin eturivissä
Pori Jazz esittelee taas myös maailmantähtiä.
Leukoja on louskutettu turhan paljon Pori Jazzin vähäisestä jazzpitoisuudesta. Tarjonnassa on aina myös laadukasta, taiteellisesti kunnianhimoista jazzia.
”Pori Jazzilla on suomalaisille jazzmuusikoille valtava merkitys”, kertoo OK:KO-yhtyeen Okko Saastamoinen.
”Olemme saaneet soittaa siellä isolle yleisölle, josta vain harva löytää normaalisti klubeille. Ja onhan se inspiroivaa soittaa samalla lavalla Herbie Hancockin kanssa.”
Saastamoisen johtama OK:KO on noussut nuorten jazz-yhtyeiden kärkitekijäksi. Vuoden 2017 debyyttilevy Land E sai vaikuttuneen vastaanoton, mutta tänä vuonna julkaistu Syrtti jopa haltioituneen.
OK:KO on konsertoinut kevään Suomen jazzliiton tukemalla laajalla kiertueella kulttuurisaleissa. Kiinnostuksen heräämisestä kertoo se, että Helsingin kuumimmat jazzklubit ovat ottaneet yhtyeen lavoilleen, mutta myös jazzia karttelevat pikkupaikkakunnat ovat buukanneet sen esiintymään.
”Olimme viimeksi soittamassa Nivalassa ja siellä kerrottiin, että paikkakunnalla oli edellisen kerran kuultu jazzia kaksikymmentä vuotta sitten. Paineet olivat kovat”, Saastamoinen kertoo.
Suomalaisen jazzmuusikon elo on perinteisesti kitsasta, mutta Saastamoinen luottaa siihen, että humppabändeihin ei tarvitse aivan heti liittyä.
”Olen yhä opiskelija, joten saan talvisin opintotukea ja voin asua Helsingissä opiskelija-asuntolassa. Tuntuu, että välillä pystyn elämään jopa aika leveästi.”
Saastamoisen leipää leventää se, että hän on mukana puolessakymmenessä eri yhtyeessä. ”Mielestäni Suomessa konserttipaikat maksavat ihan hyviä korvauksia, ainakin jos vertaa yleiseen eurooppalaiseen tasoon.”
Monipuolinen muusikko on haastattelun jälkeen menossa kotikylässään Haapavesi Folkin konserttiin. ”Tikkua heiluttaa” Saastamoisen ensimmäinen musiikin opettaja Timo Hannula.
”Yritän lyödä kellopelistemmaa, saa nähdä osunko”, Saastamoinen kertoo. ”Hannulalla on ollut valtava merkitys siihen, mihin suuntaan olen elämässäni edennyt. Jos kuitenkin olisin ilman häntä päätynyt muusikoksi, en varmasti tällaiseksi.”
Väsymätön Hannula on luonut Haapavedelle kansanmusiikkiin pohjautuvan imperiumin.
”Minäkin pääsin ensimmäisen kerran isolle lavalle esiintymään juuri täällä. Ja täällä syntyi varmuus, että haluan tehdä musiikkia vakavasti.”
”Hannulan merkitys on iso myös koko Haapavedelle, sillä hän luo tänne sykähdyttävää kulttuuria läpi vuoden – yleensä pienet paikkakunnat ovat talvisin aika kuolleita.”
Haapaveden vaikutus kuuluu suoraan myös musiikissa. Yleensä nuoret ja kohutut urbaanit jazz-yhtyeet ovat hakeneet svenginsä New Yorkin paheellisilta klubeilta.
OK:KO edustaa traditionaalisempaa ilmaisua, johon omailmeisyyden tuo kansanmusiikkivivahde.
”Se ei ole ollut itsetarkoitus, mutta kyllä vaikutteet kuuluvat, se on selvä, ja tällä musiikillisella taustalla väistämätöntäkin.”
Pori Jazzin suuria nimiä ovat tänä vuonna Stray Cats, Christina Aguilera, Toto ja Angélique Kidjo.
Myös Saastamoinen aikoo koluta lavat tarkkaan.
Eniten hän odottaa Ron Carterin esiintymistä. Ja kuten Hancockin kanssa aikoinaan, myös tällä kertaa OK:KO esiintyy supertähden kanssa samalla lavalla, tosin eri päivänä.
”Ei haittaa – siistiä silti.”