Pöhinästä ei vielä 1990-luvulla puhuttu, mutta sitä Q-teatterissa oli

Arvio: Historiikki vie Q:n maisemiin ja kulttiteatterin kulisseihin.

kirjat
Teksti
Lauri Lehtinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pöhinästä ei 1990-luvun alussa puhuttu, mutta sitä oli ilmassa Helsingin Tunturikadulla. Nuoreen Antti Raivioon henkilöityneen Q-teatterin esitykset myytiin toistuvasti loppuun. Q-tyyli oli sekoitus viistompaa huumoria, sykähdyttävää tunnetta ja osaamista. Ihmeitä tapahtui.

Raivion kulta-aika oli lyhyt ja kuluttava. Loistavien Skavabölen poikien, Pirun kauniin tytön ja Huokausten laakson jälkeen hän kirjoitti ja ohjasi dekkarikomedian Kilon paloina kotiin, joka oli ”vain” ihan hyvä, ja vaikeni näytelmäkirjailijana.

Q-teatteri oli toki aina enemmän kuin Raivio, ja tällä vuosikymmenellä Häiriötekijä, Kaspar Hauser ja Tavallisuuden aave ovat tuoneet Tunturikadulle uutta verta. Q-tausta yhdistää monia eturivin näyttelijöitä Elina Knihtilästä Mari Perankoskeen ja Tommi Korpelaan.

Läpimurtokauden ponnistelut ja visiot ovat Eeva Kempin ja Maria Säkön jykevän ja moniäänisen historiikin vahvinta draamaa. Ajankuva on osuva. Myöhemmät luvut esittelevät liudan uusia tekijöitä ja Baltic Circle -festivaalin kansainvälisyyttä. Tiheä yhteisötarina vaihtuu yleisempiin näyttämötaidepohdintoihin.

Q-laiset jälkiturkkalaisiksi määrittelevässä kirjassa kummittelee Jouko Turkan aave, vaikka ankaraa mestaria ei oppilaittensa teatteriin kaivattu.