Pekko Käppi soittaa jazzia jouhikolla – ”Itsehän en hirveästi tajua jazzista mitään"

Myös kirjailija Hannu Salama esiintyy Tampereen festarilla.

jazz
Teksti
Marko Ylitalo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vaikka Tampere Jazz Happeningia on järjestetty jo yli 30 vuoden ajan, on mukaan saatu kokeneita mutta silti tapahtuman suhteen neitsyitä esiintyjiä. Kaksi heistä esiintyy jopa samassa konsertissa: Hannu Salama ja Pekko Käppi.

Mitä tekemistä modernin kirjallisuutemme merkkihahmolla ja maamme kansainvälisesti tunnetuimmalla jouhikon soittajalla on jazzin kanssa?

”Itsehän en hirveästi tajua jazzista mitään, mutta ei sitä minulta odotetakaan, heh! Yleisössä on varmasti monia, jotka eivät ole koskaan kuulleet jouhikkoa – ainakaan tällä tavalla soitettuna”, Käppi kertoo.

Hän ja Salama esiintyvät yhdessä Vapaat Radikaalit -kokoonpanon kanssa, johon kuuluvat kitaristit Esa Onttonen ja Arttu Tolonen, rumpali Markus Ketola sekä saksofonistit Mikko Innanen ja Hepa Halme, joka soittaa myös huilua.

Jälkimmäisen läsnäolo selittää runoja lausuvan Salaman mukaantulon, sillä kaksikko on julkaissut yhdessä kaksi albumia. Molempien pitkän uran varrelle mahtuu taidetta performansseista jumalanpilkkaoikeudenkäyntiin ja jazzille olennaiseen improvisaatioon.