Parnasso toi kirja-arviot verkkoon

kirjallisuus
Teksti
Juho Salminen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kirjoja
Kuva Sari Gustafsson / Lehtikuva.’

Kirjallisuuslehti Parnasso on tähän asti näkynyt internetissä lähinnä päätoimittaja Jarmo Papinniemen blogina. Nyt se on saanut rinnalleen lehden kirja-arviot.

Päätoimittaja Papinniemellä oli monta syytä tuoda kritiikit kaiken kansan saataville nettiin.

“Lukijoiden palveluahan tämä on, nykyaikaista sellaista. Oikeastaan olisi outoa olla kehityksen ulkopuolella. En näe, että kritiikkisivusto millään tavalla söisi lehteä, päinvastoin.”

Joitain suitsia Papinniemi on kuitenkin joutunut käyttämään. Parnasson kritiikit eivät ole lukijoiden ja kävijöiden kommentoitavissa.

“Keskustelun valvontaan ei yksinkertaisesti riittäisi aikaa eikä työvoimaa. Valitettavasti on edelleen niin, että nettikeskustelut vetävät puoleensa myös asiattomuuksia ja älyttömyyksiä.”

Täysin vaille keskustelumahdollisuutta Parnasson verkkokävijät eivät jää, sillä Papinniemen blogi jatkaa edelleen kirjallisen verkkokeskustelun herättäjänä. Siinä se onkin onnistunut, sillä blogimerkinnät keräävät usein kymmenittäin kommentteja.

Heti julki

Aina kun Parnasson tuorein numero saapuu painosta, lehdessä olevat kirja-arviot julkaistaan saman tien netissä. Tekijänoikeussyistä kyseessä ei ole varsinainen arvioarkisto, vaan kritiikit alkavat karttua kuluvasta vuodesta eteenpäin.

Verkossa julkaistaan kuitenkin arkiston aarteita eli vanhoja arvioita menneiltä vuosikymmeniltä. Tällä hetkellä julki on ainoastaan arvio Veikko Huovisen teoksesta Siintävät vuoret. Se on peräisin Parnasson numerosta 8/1959. Papinniemi lupaa, että häneltä saa myös toivoa vanhoja arvioita verkossa julkaistavaksi.

Entäpä sitten tavoitteet?

“Jos tällä tuplaisimme Parnasson verkkokävijöiden määrän, niin olisin tyytyväinen”, Papinniemi sanoo.

Suomen Kuvalehdellä ja Parnassolla on sama kustantaja, Yhtyneet Kuvalehdet.